Assassin’s Creed-poikue

Viimeisin (ja ainakin hetkeksi myös viimeisin) poikue syntyi lokakuussa. Rukka kasvatteli mahaansa ikuisuuksia ja asiaa ei varmaan yhtään nopeuttanut se, että poikasia odotti syntyväksi varsinainen lauma ihmisiä. Marsuneitiä kävi ihmettelemässä moni ja olen varma että se sai Rukan puristamaan entistä tiukemmin lantioluitaan kiinni. Vaihtoehtoisesti se saattoi tähdätä halloweeniin.

Joka tapauksessa, poikaset syntyivät kello yhden jälkeen aamuyöstä 30.10. Itse olin jo nukahtamassa, kun Rukka alkoi pitää ääntä. Mikäs siinä sitten, valot päälle ja viereen kyttäämään. Vähän olin toivonutkin että pääsen seuraamaan synnytystä, nähtyäni sellaisen tosielämässä vain kerran aiemmin. Ensimmäisenä Rukka sai ulos vaalean poikasen, joka oli omiin silmiini aivan valtava. Puntari oli tietenkin juuri tuolloin toisessa osoitteessa, niin en päässyt punnitsemaan. Tämä poikanen veti kuitenkin pari kertaa henkeä ja menehtyi. Tutkailin sitä hetken, koska joku poikasessa näytti vähän hassulta (kuolleita ja varsinkin epäkehittyneitä skinnypoikasia on tullut valitettavasti nähtyä pariinkin kertaan). Se oli kaiken kaikkiaan kokonainen ja iso, mutta sieraimet näytti oudolta. Epäilen poikasta kovasti letaaliksi, vaikka sen emossa ja emon sisaruksissa ei ole juuri mitään roaniin tai dalmatialaiseen viittaavaa. Emon emolla on valkoinen läikkä, mutta pöljänä suljin roanin/dalmiksen mahdollisuuden pois heti kun viisipäiselle poikueelle sitä ei ilmestynyt. Pitäkää tätä päätöstä huonona älkääkä tehkö samaa virhettä… Letaalipoikasesta minulla ei ole kunnon kuvaa, koska kamerasta oli tietenkin akku loppu, vaikka yleensä on ollut tapana dokumentoida jotenkin kummallisen näköiset kuolleet poikaset. Kuvasin sen puhelimella, mutta laatu on varsinkin yöaikaan kuvattuna melkoisen huono.

No, synnytys kuitenkin jatkui ja vaalea poikanen piti laittaa sivuun elvytysyritysten osoittautuessa turhiksi. Seurasin vähän peloissani, ettei sieltä tule toista vaaleaa poikasta, mutta onneksi Rukka pullautti pihalle tumman, edellistä pienemmän poikasen. Hetken kuluttua syntyi toinenkin, lähes yhtä tumma kuin edeltäjänsä. Kahteen mennessä synnytys oli hoidettu ja Rukka alkoi hoitaa poikasiaan oikein innokkaana.

Eloonjääneet saivat nimekseen Where is Charles Lee? ja Farewell Francesco. Poikueen teema oli päätetty jo aiemmin, kun vuosi 2013 tuli vietettyä melkoisen tiiviisti Assassin’s Creed-pelisarjan parissa. Poikasten nimet ehtivät jo kerran vaihtuakin päittäin, kun niiden luonteet olivatkin ihan muuta mitä osasin odottaa. Lempinimiksi kehittyi Piina ja Paniikki Hercules-elokuvan pikkupaholaisten mukaan. Nyt marsutytöt ovat jo 3,5 kuukauden ikäisiä, mutta kiitos talven ja ikkunattoman marsulan, kuvamateriaali on hyvin olematonta. Alla siis kuvat tyttäristä syntymän jälkeen, nykyään noiden nenäkarvat ovat jo vähän komeammat.

charleslee1 charleslee2

Farewell Francesco eli Paniikki on kaksikosta se vähän arempi. Sillä on hauska väritys, raitaa, pilkkua ja mahassa melkein ruutuakin. Pää on pidempi kuin siskollaan ja korvatkin kevyemmät, mutta katsellaan mihin suuntaan tämä neiti kasvaa!

francesco1 francesco2Where is Charles Lee? eli Piina on kovaääninen ja rohkea tapaus. Se on tyypiltään sisartaan parempi, mutta naamakarvoituksen paremmuuden kanssa käydään tällä hetkellä kovaa kamppailua.

Hei hei, Pönsi

Pönsi eli Snoop’s Bobby Boblins
31.3.2009 – 27.9.2013

Tämä teksti on odottanut kirjoittamistaan jo jonkin aikaa. Pönsillä oli paino laskussa ja lopulta syyksi paljastui hammasongelmat. Kun leukaan vielä kasvoi paise, oli parempi päästää marsu parempaan paikkaan.

Hain Pönsin aikoinaan Tampereelta, kun se annettiin pois häkkikaverin kuoltua. Hassu pilkkumarsu ihastutti heti kun näin siitä kuvan, mutta saatuani uroksen käsiini, mietin että mikä otus tämä nyt on. Pönsi tuntui persoonattomalta ulkomuodostaan huolimatta ja jostain syystä en pitänyt siitä aluksi yhtään. Mietin että tässä on varmaan maailmankaikkeuden typerin marsu, vaan eipäs ollutkaan. Se olikin oikein ihana ja seurallinen marsu, kunhan vain pääsi sopivaan häkkiseuraan.

20110328_53

Pönsi ja Fredrik kerjäämässä

Pönsi oli aika itsetietoinen tapaus heti kättelystä. Se oppi jopa karkaamaan kerroshäkissä alempaan kerrokseen ja pieksi Surkun. Kiitos tämän tempun, tyhjentelin Surkusta kolmea pahalta haisevaa mätäpaisetta pitkään. Lopulta Pönsi löysi itselleen elämänkumppanin Fredrik-marsusta, jonka kanssa se tuli toimeen ensihetkestä lähtien.

Pönsi sai yhden poikueen Aina-skinnyn kanssa, tuloksena viisipäinen itsenäisyyspäiväpoikue, johon syntyi nyt jo edesmennyt ihana himis-naku Nakki sekä kovasti Pönsiä muistuttava Mustanaamio, joka vaikuttaa marsulassa edelleen samanlaisena itsepäisenä aikamiespoikana kuin isänsä.

pääsiäisloma-058-pieni 

Vasemmalla Mustanaamio pienenä, oikealla Pönsi.

Marsut ihmisinä

Jos Pönsi on temperamenttinen mafiapomo niin mitä muut marsut on?

Pönsi on marsumaailman pelätyin mafioso, joka valitsee lähipiirinsä hyvin tarkasti. Jos toisen naama ei miellytä, voi seurauksena olla varsin verinenkin taisto. Joskus Pönsi lähtee reissulle ihan vain tappelua hakeakseen. Aikamoinen kahlekuningas, joka saa mitä haluaa.

Fredrik on niitä harvoja Pönsin lähipiiriin päässeitä. Tämä hieman vanhempi herrasmies on hupsu, hölmö ja niin harmiton, että tulee toimeen aika lailla kenen kanssa tahansa. Fredrik viihtyy välillä vähän liiankin hyvin kotona, mutta ei ole mikään arkajalka.

Mustanaamio, Pönsin poika, on tullut hyvin paljon isäänsä, niin ulkonäöltään kuin luonteeltaan. Pienenä viisipäisen katraan pienin ja heiveröisin lapsi on kasvanut katu-uskottavaksi lihaskimpuksi, joka ei pahemmin viihdy muiden seurassa. Mustanaamio kuvittelee olevansa aikamoinen naistenmies, vaikka yleensä kaunokaisten lähestyminen jää  uhosta huolimatta vain kauempaa ihailuksi.

Surkulle sattuu ja tapahtuu. Välillä korjataan tippuneita hampaita, seuraavaksi taas parannellaan taisteluhaavoja. Surku on se seurallinen ja harmiton tyyppi, jonka suusta kuuluu aina sanat ”En minä tarkoittanut!” ja sitten seuraavana hetkenä ollaan taas ongelmissa. Leidiseurassa Surku osaa olla varsinainen herrasmies.

Urho, Surkun poika, on aina menossa. Koskaan ei malttaisi pysyä aloillaan vaan koko ajan pitää olla tutkimassa ja ihmettelemässä, että mitä maailmassa tapahtuu. Urho nauttii kameran edessä olemisesta ja on tehnytkin keikkaa valokuvamallina.

Göran, Urhon kämppis, on nuori ja vähän arka tapaus. Siitä huolimatta hän uhoaa jatkuvasti Urholle ja pitää järjestystä heidän taloudessaan. Ruotsalaissukuinen Göran kiroaa ärsyyntyessään vain ruotsiksi.

Aina, Mustanaamion ja Raasun äiti, on varsin topakka täti. Tummalla kaunottarella on hyvin tarkka miesmaku, eikä kuka tahansa kelpaa seuraksi. Myös muiden naisten kanssa oli ennen vaikea kohdata tappelutta, mutta saatuaan jälkikasvua on myös Aina oppinut tulemaan muiden kanssa toimeen.

Raasu on nimensä mukaan vähän raasu. Muut, erityisesti Aina-äiti, pomottelee Raasua oman mielensä mukaan eikä vastaansanomista juuri ole. Rauhallinen, hieman sisäänpäinkääntynyt neitokainen, joka viihtyy omissakin oloissaan.

Rukka on ruotsalaisperäinen vaalea, pienikokoinen kaunotar, Göranin sisar, joka on kasvanut lähinnä Aina-tädin huomassa. Hiljaisesta pikkuneidistä on kuitenkin kasvamassa räväkkä nuori nainen, kun hän löysi itselleen seuraa Mustanaamiosta.

Tove on myös ruotsalaissukuinen, näyttävä leidi, joka ei turhia stressaa. Hän rakastaa hemmottelua ja elää pelkästä mukavuudenhalusta. Tovella on tytär Mustanaamion kanssa.

Routa, Mustanaamion tytär, mafiasuvun nuorimmainen, on aivan kuin äitinsä. Seurallinen  neitokainen, joka ei ihan tajua sukunsa maineen päälle. Roudalle maittaa ruoka ja se näkyy myös ulkomuodossa.

Tällä hetkellä kuvioissa pyörii myös Toven hyvät ystävät, Bella ja Ernest. Koko ikänsä lähinnä platonisessa suhteessa saman katon alla elänyt vanha pariskunta on varsin hauska parivaljakko: Bella oli nuoruudessaan hyvinkin temperamenttinen nainen, mutta iän myötä on rauhoittunut mukavaksi, mutta oman kantansa pitäväksi tapaukseksi. Ernest puolestaan on aina ollut hölmö mies, puolipitkien hiusten hapsottaessa joka suuntaan. Ernest taitaa olla myös vähän ihastunut Toveen, mistä Bella ei oikein pidä. Nuoruudessaan Ernest asui myös Fredrikin kämppiksenä, mutta ei tullut toimeen jo nyt edesmenneen, silloisen kolmannen kämppiksen, Björnin kanssa.

Negatiivinen

kynnet

Hupsista, tämä olikin jäänyt luonnosvaiheeseen julkaisun sijaan. Taisi käydä niin etten vain osannut muotoilla asiaa, vaikka ei se ole tämän kummempi: saatiin viime viikolla negatiivinen sieniviljelyn tulos! Ei tässä voi nyt olla kuin tyytyväinen, kun on taas yksi stressinaihe vähemmän.

Kuvituksena kaverin nappaamia kuvia kynsienleikkuupäivälta, suuri kiitos Hannalle!

Kesäpäivä

WP_20130707_008

Tänään vietettiin marsujen kanssa päivää ulkona, kun lämpötila osui kerrankin kohdilleen. Ei ollut liian kuuma tai liian kylmä. Leikkelin kynsiä, rapsuttelin ja ihmettelin miten osa on kasvanut ja osa taas kutistunut. Muutamissa alkaa näkya jo ikä, uroksissa varsinkin on hoikistunutta porukkaa. Fredrikillä nyt tulee tässä kuussa viisi vuotta täyteen, Pönsi on melkein 4,5-vuotias ja Surku täyttää pian neljä. Superlihaksikas tiiliskivi Ernestkään ei ole enää niin muhkea, mutta sekin täytti viisi kuun vaihteessa. Ernestin komea takatukka pääsi myös parturoitavaksi, kun se meinaa aina muuten olla sotkussa.

SAMSUNG

SAMSUNG

Mustanaamio on taas nuori ja komea, ihan hurjan kokoinen elukka. Tosin isohan oli sen isä Pönsikin parhaina päivinään! Tämä marsuherra pitäisi kyllä saada taas näyttelyihin jossain välissä. Vähän tässä taas mietin, jos tälle vuodelle vielä yhden poikueen saisi, niin se voisi olla kyllä Pönsi x Rukka. Pönsillä on kokoa ja kiva karvoitus, kun taas Rukalta löytyisi se V-kuvio. Toisaalta en tiedä vieläkään ihan varmasti että pitäisikö tässä kasvattaa sillä Vllä vai ei.

SAMSUNG

SAMSUNG

Naaraspuolelta Aina on oma hoikka itsensä, samoin Raasu-tytär. Ne ei vaan osaa oikein kerätä massaa samalla kun Rukka kasvaa vieressä.

SAMSUNG

Juniorit

marsutkissat 364 pieni

Kuvailin hyvin nopeasti viime syksyn poikueista kotiin jääneitä marsuja. Ne kaikki on jo niin kamalan isoja!

marsutkissat 381 pieni

Göran (He Asked Me How To Spell Orange) ei ole mikään ihmisen paras ystävä. Vähän kiukkuinen tapaus. Sen väri on edelleen vähän arvoitus. Emosta on ymmärtääkseni tullut ulos enemmänkin tällaisia harlekiinilta näyttäviä poikasia, mutta tuo mustan sävy on hämmentävä. Päästä ihan tumma, mutta muu vartalo on enemmänkin rusehtavaa. Jospa se olisi taas joku ihmeellinen soopeli.

marsutkissat 447 pieni

Edellisen sisko Rukka (That’s Why Her Hair Is So Big) on todella sievä! Siitä oli vaikea saada hyvää kuvaa kun se heittäytyi pitkäksi epämääräiseksi makkaraksi nätin poseerauksen sijaan.  Aivan ihanan värinen pikkutyttö. Vähän villi luonne tämäkin.

marsutkissat 478 pieni

Sitten ihana Routa (Never Kill a Boy on the First Date), joka on kohta varmaan emonsa kokoinen – ja se on paljon, sillä Tove-äiti on aikamoinen mötkylä. Tällä marsuneidillä on mahtava kirjava väritys! Juuri tällaisten riemukirjavien tapausten takia varmaan lopulta päädyin itsekin kasvattamaan turkkirotua, kun ulos voi tulla ties minkälaista väripalettia kun ei keskitytä siihen värisävyn jalostamiseen. Tässä vielä muutama lisäkuva Roudan värityksestä, rakastan tuota kirjavaa takamusta:

marsutkissat 480 pieni

marsutkissat 482 pieni

Bonuksena loppuun animaatio rapsuteltavasta Urhosta!

urho

Haastan haastamaan!

Mietin ensin että tekisin vain postauksen, jossa antaisin tilaisuuden kysellä juttuja mun marsuilusta. Sitten totesin että tuskinpa kellään on multa mitään erityistä kysyttävää (ja että osaanko muka vastata edes järkevästi). Pienen mietinnän jälkeen päätinkin laajentaa tämän postauksen enemmänkin sellaiseksi ”vaikuta blogin sisältöön”-jutuksi!

Homman nimi on se, että tykkään  värkätä  vähän kaikkea: piirtää, kirjoittaa, valokuvata, joskus videokuvatakin. Tämän puitteissa annan nyt ohjat teidän käsiin ja saatte heitellä kommentteihin mulle haasteita siitä, että mitä marsuteemaista juttua haluatte mun tekevän! Oli kyseessä sitten kirjoitus Mustanaamion arkipäivästä, sarjakuva Fredrikin matkasta häkiltä keittiöön tai vaikka videokollaasi porkkanaa syövistä marsuista. Saa heitellä ehdotuksia tyyliin ”Jos sun lempileffassa näyttelisi marsut, millainen DVDn kansi siinä olisi”!

Joskus mua käskettiin piirtämään mun marsut ihmisinä, mutta yleensä oon niin hidas toteuttamisessa että marsulauma ehtii muuttua ennen kuin saan kaikki piirrettyä. Yksittäiset marsut ihmisinä voisi onnistua, jos joku sellaisia haluaa nähdä. Sen tiedän että Pönsi olisi temperamenttinen mafiapomo.

Ja saa niitä kysymyksiä saa esittää, jos joku haluaa tietää vaikka Surkun oikean takajalan keskimmäisen varpaan pituuden. Saa sitä ehkä arkisempaakin kysellä. Kaikkia ideoita otetaan useampikin vastaan per naama, koska voin sitten toteutella niitä aina sitä tahtiin jos ei meinaa olla muuta tekemistä tai jos haluan vältellä oikeita hommia! ;)

Elonmerkkejä

562350_244110509069105_832736296_n

Heissan, hengissä ollaan, vaikka blogi on ollut hiljaisena! Karkasin ulkomaille vaihtoon ja pian onkin taas aika palata Suomeen. Löysin juuri luonnoksista kesken jääneen tekstin tammikuun ensimmäiseltä päivältä ja ajattelin jakaa sen kanssanne ja kertoilla vielä että kaikki ei mennyt ihan putkeen vielä jo pieleen mennen syksyn jälkeen.

1.1.2013 20:44

On kyllä ollut hetkittäin niin kamala syksy, että ei ole jaksanut enää kirjoittaa tänne blogiinkaan. Joulukuun alkupuolella kuoli Nakki aivan yllättäen. Ihana, maailman suloisin marsukinkku-Nakki. Jää niin kova ikävä… Mustanaamiolta irtosi kynsi, Surkulla oli vatsa aivan kamalan sekaisin pari päivää. Välillä tuntui että hyvä jos jaksaa mennä kämpille, koska joka kerta odotti että mikä siellä on nyt vialla. No, nyt ollaan marsujen kanssa mun vanhempieni luona, kun irtisanoin kämppäni ennen vaihtoon lähtöä. Jotenkin tuntuu asiat taas olevan omissa käsissä, kun on muuttanut marsujen kanssa ja saanut laitettua ne uusiin laumoihin. Aina-marsu muutti takaisin meille, kun se jäi Nakin kuoltua yksin. Tuolla se on taas oma kuria pitävä itsensä. <3

Onneksi marsuinnostus palasi takaisin nopeammin kuin uskalsin odottaa. Olisi ollut kamala lähteä vaihtoon kurjissa marsufiiliksissä. Nyt osaa taas olla älyttömän onnellinen siitä miten ihania kuikuttajia mulla täällä on.
Tove ja Routa muutti samaan häkkiin mun siskoni Bella- ja Ernest-marsujen kanssa ja ne on huippuherttainen lauma. Kaikki niin erinäköisiä. Tove muutenkin on niin sylimarsu, se aina odottelee tuossa reunalla josko olisi ruokaa tai rapsutuksia tiedossa.
Urho ja Göran muutti saman katon alle, ottivat ensin kovasti yhteen, mutta nyt näyttävät olevan hyviäkin kavereita. Supersöpö pari, kaksi karkeakarvaista skinnykantajaa. Mätsää vielä väreiltäänkin hyvin yhteen.
Surku ja Mustanaamio asuvat raasut omissa yksiöissään, kun eivät siedä toistensa naamoja. Ihanan seurallisia kavereita molemmat, varsinkin Mustanaamio. Koko ajan katselemassa mitä tapahtuu ja sen häkki on vieläpä mun sängyn vieressä ja samalla korkeudella, niin aina aamulla herää siihen kun se katselee siellä että missä vaiheessa alkaa tull aamupalaa. Surkun kanssa meinasin jo melkein säikähtää sen papanaongelmian kanssa, kun se näytti olevan niin vaikeana papanan ulossaamisen kanssa, mutta onneksi vatsa alkoi toimimaan nopeasti sen jälkeen kun puutuin asiaan. Nyt se puputtaa tuolla heinää tavalliseen tahtiin ja ihmettelee.
Fredrik ja Pönsi muodostaa edelleen sen kahden hassun sedän pariskunnan. Tykkään miten ne tulee aina toimeen. Vaikka Pönsi kävi viime vuonna naaraallakin niin ne palasi yhteen ilman mitään ongelmia. Huippuhauskat marsut, kovaäänisiä kuin mitkä. Pönsikään ei tule enää naaraalle menemään, mutta jää kyllä loppuelämäkseen mulle Fredrikin kanssa, koska en mää voi tuollaista parivaljakkoa erottaa.
Tyttölauma on täynnä ihania päättömiä kanoja. Aina onneksi pitää nyt selkeää kuria. Se on myös Raasu-tyttärensä kanssa ensimmäisenä hakemassa tuoreet. Raasu on taas ihastunut pikku-Rukkaan, joka on kyllä maailman söpöin skinnypoikanen. Kunnon Nipsu pystyine korvineen. Sillä on ihana nenäkarvoitus! Laumaan kuuluu tällä hetkellä myös Marras, Astrid ja Popular, jotka kaikki lähtevät uusiin koteihin tällä viikolla.

Tällaista kuuluu meidän marsukansalle nykyään.

No, vaihtoon lähtöä edeltävänä iltana fiilis oli melkein kamalampi kuin koko syksynä. Raasulle ilmestyi ihan kamala sienioire. Aivan yhtäkkiä. Iso, valkoinen, hilseilevä pyöreä läntti selkään, joka oli niin selkeä sienioire ettei siitä voinut erehtyä. Yhdessäkään muussa marsussa ei näkynyt oireen oiretta ja Raasullekin se ilmestyi niin nopeasti, etten varmaan edes uskoisi ellei se olisi omalle marsulle ilmestynyt.  Totta kai marsu alkaa oirehtia heti edeltävänä päivänä kun itse olen lähdössä. Onneksi tuli huomattua tuo kuitenkin edes sen verran ajoissa, etten ehtinyt viedä uuteen kotiin yhtä marsua. Ja onneksi mulla on maailman paras perhe, joka otti koko lauman lääkittäväksi ja hoidettavaksi, kun itselle tuli lähtö Englantiin.

Voitte kuitenkin vain kuvitella että kuinka kurjalta tuntuu jättää suurehko lauma marsuja jonkun muun harteille. Varsinkin jos niitä vaivaa joku niin ärsyttävä asia, kuin sieni.

Ilmeisesti kukaan muu ei alkanut oirehtia kuin Raasu. Lääkitys tosin aloitettiin heti oireiden ilmestyttyä, niin ei kai siinä ehtinytkään alkaa oireilla. Kunhan pääsen takaisin Suomeen, pitää laitella taas sieninäytettä menemään. Marsujen kanssa on tässä muuttokin pian edessä, niin saa samalla tehtyä supermegadesinfioinnit.

Että sellaista kuuluu tänne. Pitäisi tässä hiljalleen uskaltaa katsoa tulevaisuuteenkin ja miettiä, että mitä sitten kun sienestä ollaan päästy. Laumassa on enää vain kaksi naarasta, joilla voi teettää poikueet: Routa ja Rukka. Molemmat pitänee laittaa uroksille kesän lopussa tai alkusyksystä. Vähän kaavailin molemmille Surkua, että sekin ehtisi saada vielä jälkikasvua ennen pappautumista. Rukasta ja Mustanaamiosta tosin saisin myös toisen kasvattajakatseloimmin, mutta saa nyt nähdä että milloin sitä uskaltaa seuraavan kerran edes näyttelyyn.

Eiköhän tämä marsuharrastus tästä taas iloksi muutu. Ainakin toivon kovasti niin! Voisinpa muuten vielä mainostella, että mun marsukansalta löytyy nykyään myös Facebook-ryhmä, ettei oma profiili täyty pelkällä marsuilulla. :)