Hei hei, Pönsi

Pönsi eli Snoop’s Bobby Boblins
31.3.2009 – 27.9.2013

Tämä teksti on odottanut kirjoittamistaan jo jonkin aikaa. Pönsillä oli paino laskussa ja lopulta syyksi paljastui hammasongelmat. Kun leukaan vielä kasvoi paise, oli parempi päästää marsu parempaan paikkaan.

Hain Pönsin aikoinaan Tampereelta, kun se annettiin pois häkkikaverin kuoltua. Hassu pilkkumarsu ihastutti heti kun näin siitä kuvan, mutta saatuani uroksen käsiini, mietin että mikä otus tämä nyt on. Pönsi tuntui persoonattomalta ulkomuodostaan huolimatta ja jostain syystä en pitänyt siitä aluksi yhtään. Mietin että tässä on varmaan maailmankaikkeuden typerin marsu, vaan eipäs ollutkaan. Se olikin oikein ihana ja seurallinen marsu, kunhan vain pääsi sopivaan häkkiseuraan.

20110328_53

Pönsi ja Fredrik kerjäämässä

Pönsi oli aika itsetietoinen tapaus heti kättelystä. Se oppi jopa karkaamaan kerroshäkissä alempaan kerrokseen ja pieksi Surkun. Kiitos tämän tempun, tyhjentelin Surkusta kolmea pahalta haisevaa mätäpaisetta pitkään. Lopulta Pönsi löysi itselleen elämänkumppanin Fredrik-marsusta, jonka kanssa se tuli toimeen ensihetkestä lähtien.

Pönsi sai yhden poikueen Aina-skinnyn kanssa, tuloksena viisipäinen itsenäisyyspäiväpoikue, johon syntyi nyt jo edesmennyt ihana himis-naku Nakki sekä kovasti Pönsiä muistuttava Mustanaamio, joka vaikuttaa marsulassa edelleen samanlaisena itsepäisenä aikamiespoikana kuin isänsä.

pääsiäisloma-058-pieni 

Vasemmalla Mustanaamio pienenä, oikealla Pönsi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *