Elonmerkkejä

562350_244110509069105_832736296_n

Heissan, hengissä ollaan, vaikka blogi on ollut hiljaisena! Karkasin ulkomaille vaihtoon ja pian onkin taas aika palata Suomeen. Löysin juuri luonnoksista kesken jääneen tekstin tammikuun ensimmäiseltä päivältä ja ajattelin jakaa sen kanssanne ja kertoilla vielä että kaikki ei mennyt ihan putkeen vielä jo pieleen mennen syksyn jälkeen.

1.1.2013 20:44

On kyllä ollut hetkittäin niin kamala syksy, että ei ole jaksanut enää kirjoittaa tänne blogiinkaan. Joulukuun alkupuolella kuoli Nakki aivan yllättäen. Ihana, maailman suloisin marsukinkku-Nakki. Jää niin kova ikävä… Mustanaamiolta irtosi kynsi, Surkulla oli vatsa aivan kamalan sekaisin pari päivää. Välillä tuntui että hyvä jos jaksaa mennä kämpille, koska joka kerta odotti että mikä siellä on nyt vialla. No, nyt ollaan marsujen kanssa mun vanhempieni luona, kun irtisanoin kämppäni ennen vaihtoon lähtöä. Jotenkin tuntuu asiat taas olevan omissa käsissä, kun on muuttanut marsujen kanssa ja saanut laitettua ne uusiin laumoihin. Aina-marsu muutti takaisin meille, kun se jäi Nakin kuoltua yksin. Tuolla se on taas oma kuria pitävä itsensä. <3

Onneksi marsuinnostus palasi takaisin nopeammin kuin uskalsin odottaa. Olisi ollut kamala lähteä vaihtoon kurjissa marsufiiliksissä. Nyt osaa taas olla älyttömän onnellinen siitä miten ihania kuikuttajia mulla täällä on.
Tove ja Routa muutti samaan häkkiin mun siskoni Bella- ja Ernest-marsujen kanssa ja ne on huippuherttainen lauma. Kaikki niin erinäköisiä. Tove muutenkin on niin sylimarsu, se aina odottelee tuossa reunalla josko olisi ruokaa tai rapsutuksia tiedossa.
Urho ja Göran muutti saman katon alle, ottivat ensin kovasti yhteen, mutta nyt näyttävät olevan hyviäkin kavereita. Supersöpö pari, kaksi karkeakarvaista skinnykantajaa. Mätsää vielä väreiltäänkin hyvin yhteen.
Surku ja Mustanaamio asuvat raasut omissa yksiöissään, kun eivät siedä toistensa naamoja. Ihanan seurallisia kavereita molemmat, varsinkin Mustanaamio. Koko ajan katselemassa mitä tapahtuu ja sen häkki on vieläpä mun sängyn vieressä ja samalla korkeudella, niin aina aamulla herää siihen kun se katselee siellä että missä vaiheessa alkaa tull aamupalaa. Surkun kanssa meinasin jo melkein säikähtää sen papanaongelmian kanssa, kun se näytti olevan niin vaikeana papanan ulossaamisen kanssa, mutta onneksi vatsa alkoi toimimaan nopeasti sen jälkeen kun puutuin asiaan. Nyt se puputtaa tuolla heinää tavalliseen tahtiin ja ihmettelee.
Fredrik ja Pönsi muodostaa edelleen sen kahden hassun sedän pariskunnan. Tykkään miten ne tulee aina toimeen. Vaikka Pönsi kävi viime vuonna naaraallakin niin ne palasi yhteen ilman mitään ongelmia. Huippuhauskat marsut, kovaäänisiä kuin mitkä. Pönsikään ei tule enää naaraalle menemään, mutta jää kyllä loppuelämäkseen mulle Fredrikin kanssa, koska en mää voi tuollaista parivaljakkoa erottaa.
Tyttölauma on täynnä ihania päättömiä kanoja. Aina onneksi pitää nyt selkeää kuria. Se on myös Raasu-tyttärensä kanssa ensimmäisenä hakemassa tuoreet. Raasu on taas ihastunut pikku-Rukkaan, joka on kyllä maailman söpöin skinnypoikanen. Kunnon Nipsu pystyine korvineen. Sillä on ihana nenäkarvoitus! Laumaan kuuluu tällä hetkellä myös Marras, Astrid ja Popular, jotka kaikki lähtevät uusiin koteihin tällä viikolla.

Tällaista kuuluu meidän marsukansalle nykyään.

No, vaihtoon lähtöä edeltävänä iltana fiilis oli melkein kamalampi kuin koko syksynä. Raasulle ilmestyi ihan kamala sienioire. Aivan yhtäkkiä. Iso, valkoinen, hilseilevä pyöreä läntti selkään, joka oli niin selkeä sienioire ettei siitä voinut erehtyä. Yhdessäkään muussa marsussa ei näkynyt oireen oiretta ja Raasullekin se ilmestyi niin nopeasti, etten varmaan edes uskoisi ellei se olisi omalle marsulle ilmestynyt.  Totta kai marsu alkaa oirehtia heti edeltävänä päivänä kun itse olen lähdössä. Onneksi tuli huomattua tuo kuitenkin edes sen verran ajoissa, etten ehtinyt viedä uuteen kotiin yhtä marsua. Ja onneksi mulla on maailman paras perhe, joka otti koko lauman lääkittäväksi ja hoidettavaksi, kun itselle tuli lähtö Englantiin.

Voitte kuitenkin vain kuvitella että kuinka kurjalta tuntuu jättää suurehko lauma marsuja jonkun muun harteille. Varsinkin jos niitä vaivaa joku niin ärsyttävä asia, kuin sieni.

Ilmeisesti kukaan muu ei alkanut oirehtia kuin Raasu. Lääkitys tosin aloitettiin heti oireiden ilmestyttyä, niin ei kai siinä ehtinytkään alkaa oireilla. Kunhan pääsen takaisin Suomeen, pitää laitella taas sieninäytettä menemään. Marsujen kanssa on tässä muuttokin pian edessä, niin saa samalla tehtyä supermegadesinfioinnit.

Että sellaista kuuluu tänne. Pitäisi tässä hiljalleen uskaltaa katsoa tulevaisuuteenkin ja miettiä, että mitä sitten kun sienestä ollaan päästy. Laumassa on enää vain kaksi naarasta, joilla voi teettää poikueet: Routa ja Rukka. Molemmat pitänee laittaa uroksille kesän lopussa tai alkusyksystä. Vähän kaavailin molemmille Surkua, että sekin ehtisi saada vielä jälkikasvua ennen pappautumista. Rukasta ja Mustanaamiosta tosin saisin myös toisen kasvattajakatseloimmin, mutta saa nyt nähdä että milloin sitä uskaltaa seuraavan kerran edes näyttelyyn.

Eiköhän tämä marsuharrastus tästä taas iloksi muutu. Ainakin toivon kovasti niin! Voisinpa muuten vielä mainostella, että mun marsukansalta löytyy nykyään myös Facebook-ryhmä, ettei oma profiili täyty pelkällä marsuilulla. :)

3 thoughts on “Elonmerkkejä

  1. Kiva kuulla kuulumisia pitkästä aikaa, vaikka eivät ehkä ihan parhaita olekkaan. Toivottavasti pääset taas kirjoittelemaan ihan kunnolla kunhan olet palannut tänne Suomeen :) Hieno myös tämä uusi ulkoasu!

  2. Varmaan sitä on neljän kuukauden marsutauon jälkeen niin onnessaan, että pitää laittaa taas kaikki marsujen arkisimmatkin tempaukset ylös! Eiköhän sitä kirjoitettavaa löydy kun pääsee marsuorjan päivärytmiin takaisin. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *