>Marsuja ympäri maailmaa

>

Tämän vuoden alkupuolella keksimme isän kanssa tehdä sellaisen viritelmän kuin marsukamera. Laitoimme webkameran Björnin ja Fredrikin häkkiin kiinni, jolloin sitä saattoi seurailla sekä Floobsin, Petsien että marsujen oman kotisivun puolella. Tämä kuitenkin jäi, kun marsut siirtyivät asumaan lämmitettyyn varastoon.

No, päädyinpä vähän googlailemaan ja vastaan tuli OinkerNet! Kyseisellä sivustolla on kahden minuutin välein päivittävä kamera, jonka kautta voi seurata marsujen elämää. Itse en ainakaan näin äkkiseltään löytänyt mainintaa, kuinka monta marsua häkissä/aitauksessa häärii. Edesmenneille marsuille löytyi kyllä oma sivunsa.

Useita muitakin kameroita löytyi, mutta ne ei näyttänyt olevan enää toiminnassa. Esimerkiksi CuteCavy.comin kamera ei ollut päällä, mutta sivulta pystyy katsomaan webkameralla kuvattuja pätkiä marsuista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *