24.3.2012 OSJHn pet-näyttely

Eilen oltiin Mustanaamion, Urhon ja Nakin kanssa Limingassa näyttäytymässä. Mukana oli myös sisko myös tästä blogista tuttujen Ernestin, Bellan ja Mallan kanssa, sekä siskon kaveri hamstereita mukanaan. En kyllä tiedä mistä hetken mielijohteesta valitsin oman kokoonpanoni, koska kakarakolmikko on aika kamalia käsitellä… Kyllä ne antavat kynnet leikata ja tehdä sellaiset jutut nätisti, mutta kun niitä yrittää käännellä niin välillä on helvetti irti!

Valmistelut jäivät puolitiehen, koska olin kipeä, kiireinen (ja laiska), joten siihen nähden meni todella hyvin. Ensin oli vuorossa Urho, jota kehuttiin sopusuhtaiseksi, vikkeläksi, tyypilliseksi babyksi. Se nuoresta iästä huolimattaan oli jo onnistunut kehittelemään oikein sottaisen rasvarauhasen, enkä saanut sitä täysin puhtaaksi. Turkkia oli tarkoitus myös nyppiä, mutta se jäi, mikä taas näkyi pienenä karvanlähtönä. Pisteitä tuli 94 ja lopulta myös kunniamaininta yleiskunnosta!

Mustanaamio oli marsu numero kaksi. Oli sellainen olo, että se on ihan kamalassa kunnossa (se kehitti jostain ihoonsa likaa, jota en saanut enää viimeistelyvaiheessa pois?!), mutta hyvin meni! Mustanaamio oli tuomarin mukaan sopivan massakas, vauvamainen ja utelias, vaikka jännittikin hieman. Pisteitä lähti lähinnä pikkujutuista ja lopullinen pistemäärä oli 94,5. Sen lisäksi pikkuherra sai myös kunniamaininnan.

Nakuneiti Nakki oli vasta yhdestoista osaanottaja, ensimmäinen naaraista. Se oli kehittänyt jostain itselleen pientä punaista jälkeä masuun (tuomari epäili takajalkojen aiheuttamiksi jäljiksi, saattoivat olla myös heinästä). Pienistä jutuista lähti taas pisteitä, mutta Nakki oli ikäisekseen hyvässä kunnossa, todella vauhdikas, vilkas ja puhelias. Vauhdikas se tosiaan oli, nimittäin alkoi kamalaan itkupotkuraivariin, kun tuomari yritti tarkistella sitä, ja raapi tuomarilta ranteet kivaan kuntoon. Tuomari suhtautui tähän kuitenkin lähinnä huvittuneen oloisena ja lopulta Nakki sai 94,5 pistettä, oli paras baby ja käytöksestään huolimatta tuomarin suosikki!


Tuomari havainnollistaa mihin kohtaan Nakki iski kiinni…

Nykyään siskoni huomassa asusteleva white/lilac teddyneiti Anemone’s Babe Possu eli Bella sai diplomin oltuaan vuoden 2011 OSJHn toiseksi paras pet-marsu! Kaikki kunnia kyllä tästä saavutuksesta siskolle, se aina pakotti ottamaan Bellan näyttelyyn ja laittoi sitä kuntoon jo ennen omistajuuden vaihtumista.

One thought on “24.3.2012 OSJHn pet-näyttely

  1. ”käytöksestään huolimatta tuomarin suosikki”… Niin tai ehkä käytös oli yksi syy miksi siitä tuli tuomarin suosikki ;)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *