Mitä kuuluu TB-poikasille?

Viimeinenkin skinnypoikanen löysi vähän aikaa sitten uuden kodin. Mustanaamio ja Nakki lähettävät kovasti porkkanapusuja täältä Oulusta, mutta veljet ovat muuttaneet ympäri Suomea: yksi sadan kilometrin päähän, kaksi muuta kauemmas Etelä-Suomea kohti, molemmat sadan kilometrin säteellä Pieksämäeltä. Tämä True Blood-teemainen poikue on ensimmäinen ”kunnon” poikueeni, koska muissa poikuessa on ollut vain yksi iso poikanen, eivätkä ne ole olleet rekisterikelpoisia (skinnykantajia).

Oli kyllä suuri yllätys, että Aina synnytti jopa viisi hyvänkokoista (94 – 104 g) ilman sen suurempia ongelmia alle kymmenessä minuutissa (juuri sillä välillä, kun käytin koiraa ulkona). Vuorokausia ehti astumisesta kulua vain 66, mutta ilmeisesti Aina halusi saada poikasensa juuri itsenäisyyspäivänä. Kaikki poikaset olivat todella eloisia ja selvisivät nopeasti äidin vatsan ulkopuolisen maailman tuomasta järkytyksestä. Ainan nisillä oli kova kilpailu ja pian huomasin että emolla meinasi jatkuvasti olla maito lopussa. Siitä alkoi sitten tuttelirumba: pikkumarsut eivät olleet kuitenkaan ihan hengenhädässä, koska ne eivät olleet erityisen heikkoja. Painonkasvu niillä alkoi hitaasti (joskin ainoa varma vertailukohteeni oli edellisen poikueen ainoa jättimonsteri Kettunen) ja osa meinasi jäädä sisaruksistaan jälkeen, joten ruokin poikasia sellaiseen tahtiin kuin hyvältä tuntui. Jossain vaiheessa helpotin omaa hommaani tekemällä pelletistä ja tuttelista mössösekoituksen, jota pikkuiset hotkivat äärimmäisen innoissaan suihinsa emon maitotarjoilun ohessa. Lopulta poikasten painot alkoivat kasvaa tasaista vauhtia ja pienimmätkin saavuttaa sisaruksiaan, joten uskalsin jättää tukiruokinnan pois.

Tukiruokinnan ohella, muutamilla poikasilla alkoi näkyä pientä merkkiä jonkinlaisesta silmätulehduksesta, joka kuitenkin hoitui nopeasti Oftan Dexa-Chloralla. Pikkumarsujen reippauteen ei tämä vaikuttanut, ainoastaan silmät menivät hieman sumeiksi ja ikävän näköisiksi.

Cold Grey Light of Dawn eli Nakki on poikueen ainoa naaras ja pienikokoisin, syntymäpainoltaan 94 grammaa. Kuten himalayat yleensä, näytti tämä neiti syntyessään p.e. whitelta. Olin vähintään hämilläni, koska en ollut osannut odottaa Ainan pullauttavan ulos mitään punasilmäistä. Tykkään kovasti punasilmäisistä marsuista, joten sukupuolia katsellessani olin äärimmäisen helpottunut että jo vähintään sukupuoli antoi syyn jättää tämän kaunokaisen kotiin, vaikka karvoitus ei ollutkaan ihan kohdillaan. Nakki oli tosin syntyessään melkein ylikarvoittunut, joten en tiedä mihin se on karvansa jättänyt!

Beyond Here Lies Nothin’ eli Mustanaamio oli syntyessään poikueen suurin, huimat 104 grammaa. En tiedä olisiko tämä pikkuinen kuitenkaan selvinnyt, ellen olisi juuri tullut lenkiltä Ainan synnyttäessä: sisko huomasi, että poikanen pyristeli ja kouristeli oudosti emon alla. Aina ei ollut puhdistanut Mustanaamiota loppuun, vaan sillä oli jäänyt vielä kalvot nenälle. Onneksi pikkuinen oli vielä autettavissa, kun poistin loput kalvoista sen nenältä ja puhaltelin sieraimiin (tietämättä lainkaan että oliko siitä mitään hyötyä), minkä seurauksena Mustanaamio alkoi sitten pärskiä. Hieman heikosti se aluksi liikkui, mutta reipastui nopeasti. Ensimmäinen ajatukseni oli tämän poikasen nähtyäni että miten se voi näyttää niin paljon Pönsi-isältään?!
Hirveän lupaava poikanen ei Mustanaamio ollut karvoitukseltaan poikasena, mutta siinä vaiheessa kun se oli lähdössä kohti uutta kotia, se kasvatti itselleen komean karvoituksen nenälleen. Ostaja perui, joten päätin jättää tämän herran Moskan sijasta itselleni.

New World in My View, syntymäpainolta 95 g, oli väritykseltään kyllä ehdottomasti hauskin pikkukaveri! Juuri ennen luovutusikää Vinski vielä hankki itselleen komeat dalmistäplät takapuoleen, vaikka syntyessä sillä ei ollut merkkiäkään sellaisista. Vinski on kuulemma kotiutunut loistavasti ja on yllättänyt uuden omistajansa sillä, miten rohkea oli jo heti muuton jälkeen. Tyttöystäväkin olisi tälle herralle jo kuulemma tiedossa.

Burning Down the House eli Moska, 95 g, muistutti syntyessään siskoni mukaan Surkua (lähinnä kuvioinnin puolesta). Hyvä kaveri tämä pikkumarsu olikin Surkulle, ennen kuin muutti uuteen kotiinsa viimeisenä tästä poikueesa. Moskan oli ensin tarkoitus jäädä minulle, koska sillä oli kiva, leveä pää, mutta karvoitus jäi aika lyhyeksi hyvästä levinneisyydestä huolimatta. Uudessa kodissa Moska on hurmannut kaikki ja se on saanut myös yhdeltä perheenjäseneltä lempinimen Adolf, koska sillä näyttäisi olevan Hitlerin viikset. Muistan joskus naureskelleeni jo kotona sen valkoiselle läikälle nenällä…

The Fourth Man in the Fire, syntyessään 98 g, on poikueen mustavoittoisin. Uusi omistaja kirjoittaa pikkuherrasta seuraavaa: ”Fourth Man in the Fire, eli Mr. Flappy, on kotiutunut tosi mukavasti meidän ennen kahdeksan-, nyt yhdeksänpäiseen laumaamme. Ensin oli kyllä hieman jännät paikat, kaikkia kun kiinnosti niin kovin uusi tulokas ettei toinen saanut hetken rauhaa. Siitä meno kuitenkin hiljeni ja pieni alaston poika löysi paikkansa. Meihinkin ihmisiin se on alkanut luottaa, antaa nostaa häkistä kiltisti (lattialta kiinniotto taas on vähän haastavampaa : D) ja sylissä viihtyy joskus istuksien, joskus kiipeillen ja tutkien vaatteiden joka laskoksen. Kova poika on herkkujen perään, saa tosiaan varoa sormiaan, varsinkin aamuporkkanan aikaan.”

Loppuun vielä painotaulukko pikkuisten ensimmäiseltä kymmeneltä päivältä. Todellisuudessa seurasin painoa vielä pidempään, mutta en löytänyt enää kyseistä versiota tästä taulukosta:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *