>Kaikenlaista

>

OSJHn näyttely lähestyy, eikä mikään mene putkeen. Ennakkoilmoitin Surkun ja Ernestin, koska ne ovat yleensäkin pärjänneet parhaiten.
No, kävipä niin, että Fredrik ja Surku päättivät, että nyt ei tulla enää toimiin ja laitetaan ihan kunnon matsi pystyyn! Nappasin marsupallosta Surkun, jolla oli sitten kaksi haavaa poskessa ja pieni etukyljessä. Jos nuo haavat ei ehdi parantua näyttellyyn mennessä, se jää kotiin. Fredrik sai taisteluhaavoja sieraimeen ja huuleen – oli aluksi aika hurjannäköistä, kun verta valui sieraimesta ja hampaat olivat punaiset. Onneksi haavat olivat loppujen lopuksi aika pieniä ja ne sai puhdistettua helposti.
Eihän nämä vastoinkäymiset tietenkään tähän jäänyt, vaan kynsiä leikatessa huomasin että Ernestillä on ihan hitonmoiset kovettumat takajaloissa! Jos en saa niitä pehmitettyä, niin pitää miettiä taas kahdesti vienkö sitäkään paikanpäälle, varsinkin kun sen etujalkojen känsistä tippuu aina hoidettunakin pisteitä.

Pikkusisko kuitenkin kysyi, saisiko hän viedä Bellan näytille. Ensin olin aika kielteinen kun Bella nyt on aina niiiin Bella, mutta kai sitä lopulta oli suostuttava. Tässä juuri pyörittelin Bellaa sylissä, vaikka ajattelin että jos laittaisin siskon laittamaan sen itse kuntoon, ja voi että neiti käyttäytyi nätisti! Antoi leikata kynnet ilman, että repi jalkojaan pois sormien välistä eikä purrut kertaakaan. Tästä voi vaan kiittää OSJHn marsuiltaa (vetäjinä
Lea ja Essi), jossa tuli puheeksi kynsienleikkuuasennot. Otin sieltä sitten oppia ja nostin jalat korkeammalle tasolle, marsu sitten selälleen reisiä vasten ja siitä oli helppo leikata etujalkojen kynnet. Miten ihmeessä olen ikinä saanut edes leikattua niitä aiemmin? :D

Tänään tuli haettua myös postista marsuille ruuat. Björnille kasvatusta, muille elatusta. Pari päivää nuo saivat popsia Genesiksen jäämiä, mutta se ei oikein maistunut. Heti kun tuli taas Altrominia kuppiin, niin kaikki vetivät sitä nassuun kuin viimeistä päivää!

4 thoughts on “>Kaikenlaista

  1. >Voi teidän tappelupukareita :/ Mä löysin myös meidän Papulta isomman haavan kyljestä(nyt jo parantunut) jonka oli varmasti toinen naku Lörppö aiheuttanut. Niillä on viikko ikäeroa, mutta koko-eroa sitäkin enemmän ja jatkuvasti on joku nokkapokka menossa. Onneksi niiden kesken ei ole vielä mitään marsupalloa nähty *kopkop*

    Bella on siis ollut samanlainen biisoni kuin meidän Kuutti kun tulee kynsienleikkuu ajankohtaiseksi :D Täytyy varmaan kokeilla tuota mainitsemaasi toista leikkuu asentoa :)

  2. >Voi että, toivottavasti teillä ei tosiaan sen suurempia riitoja nakuille tule! Surkua ja Fredrikiä en ole uskaltanut nyt enää laittaa takaisin yhteen, asuvat jaetussa häkissä. Lattialla ja ulkona ovat saaneet nyt olla yhdessä, mutta alkavat purista ja pöristä ja naksutella kaikesta huolimatta. Turhauttaa, mutta minkäs sille voi! Tässä elättelen sitä toivoa että Surku vaan teineilis ikänsä vuoksi ja kasvaessaan vähän tasaantuisi, niin saisi pidettyä pojat yhdessä. Kyllähän ne noin samassa häkissä, kalteriseinä välissä ovat ihan rauhallisia. Fredrikiltä löysin tänään myös rasvarauhasesta kaksi puremaa, en ymmärrä miten Surku on sinne päätynyt nappaamaan… on varmaan yrittänyt purra pallit irti. :D

    Joo, Bella on kyllä aikamoinen halutessaan! Nyt se onneksi näyttää jo merkkiä luonteen tasaantumisesta, kakarana se oli ihan mahdoton. Välillä tekee mieli jättää se kokonaan käsittelemättä, mutta sitten kun sen saa syliin niin on se onneksi ihan esimerkillinen. :D Jäänyt vähän liian tiukasti päähän mielikuva kiukkuisesti teini-Bellasta.

  3. >Luulen, että tuo Surkun kiukuttelu johtuu ihan tosta mainitsemastasi teini-iästä. Tai ainakin toivon :D Nakut tuppaavat olemaan aika tempperamenttisia. Hyvä kuitenkin, että saavat asua väliseinän kanssa, niin eivät ole ihan yssikseen :)

    Meidän Kuutti ja Kakku muuttivat meille parina. Tulivat toimeen keskenään siihen asti kun meille muutti tyttöjä… Löysin Kakun muutamana aamuna heinähäkkiin Kuuttia karkuun hypänneenä ja päätin erottaa ne väliseinällä. Pitivät ne seuraa toisilleen seinän läpi :)

  4. >Joo, tänään oli taas hirveä takaa-ajo kun otin väliseinän hetkeksi pois… Väliseinä takaisin, nyt Fredrik nukkuu väliseinän vieressä ja Surku puuhailee toisella puolella. Surkusta kyllä tosiaan huomaa on temperamenttisuuden, se on välillä ihan mahdoton riehuessaan itsekseen ja potkiessaan purua ympäri huonetta! :D Se reagoi ihan hassusti aina kaikkeen, mutta sekin taitaa olla sitä nuoruuden intoilua. ;)

    Olisihan se kiva saada nuo joskus vielä samaan häkkiin ilman väliseiniä, mutta jos ne eivät suostu tulemaan, niin sille ei voi mitään. Pitää kokeilla vielä uudestaan viimeistään siinä vaiheessa kun saadaan varastoon taas lämmitys ja marsut siirtyy sinne omiin tiloihinsa. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *