>Laajentuminen

>


(guinea) pigtastic koki pienen laajentumisen ja sai oman profiilinsa myös Twitteriin! Sieltä löydytään nimellä guineapigtastic ja tuosta sivupalkista löytää aina kolme viimeisintä päivitystä heti lukijoiden alapuolelta.

Fredrikin ja Surkun kränätilanne tuntuu olevan ohitse! Nyt herra asustelevat yhdessä 120 cm häkissä asuttuaan muutaman päivän erillään. Siivosin kaikki häkit kunnolla isän avustuksella, pohjat pestiin kunnolla ja siirryttiin Mörtti-röpöstä puruun. Varsinkin Fredrik näyttää olevan uudesta alusesta oikein hyvillään: Reetu kellahti keskelle häkkiä kyljelleen, haukotteli venytellen takajalkojaan oikein pitkälle nautiskellen ja jääden sitten maa päätä myöten röhnöttämään marsubumerangiksi puhtaalle aluselle. :) Pientä kinastelua on aina välillä, mutta hetkeä myöhemmin nuo taas popsii samasta salaattipallosta ilman sen kummempaa kränää.
Ehkä tilannetta helpotti se, että laitettiin aamulla Fredrik ja Surku samaan häkkiin: Surku oli kummissaan kun sen reviirille tuli toinen marsu ja se pörinä ja naksutus oli ihan mieletöntä! En ole ikinä nähnyt Fredrikiä niin karvat pörröllään. Marsut naksuttelivat pienen ikuisuuden ja pörisivät ja heiluttelivat takapuoliaan, mutta kumpikaan ei käynyt toistensa kimppuun. Lopulta Surku alkoi päästää alistuvia ääniä ja siirtyi pois tieltä, mutta nyppi taas tapansa mukaisesti Fredrikin kaulaturkkia. Reetu tosin itse ei ollut moksiskaan, pörisi vain vähän lisää ja työnsi sitten Surkun pois tieltä matkaten heinälaarille.
Tämän jälkeen pojat vielä jaloittelivat yli tunnin kylpyhuoneessa tyytyväisinä toistensa seuraan ja nyt ollaan samassa häkissä! Tästä tuli kyllä niiin hyvä mieli että voi vain toivoa noiden tulevan vielä jatkossakin hyvin toimeen.

4 thoughts on “>Laajentuminen

  1. >Teillä on kyllä huonoa tuuria pukannut poikien kanssa, mutta hyvä että oot ollut sitkeä laittamaan niitä vaan takaisin yhteen! On kumminkin sen verran yleistä, että pojatkin tulevat hyvin toimeen keskenään. Joskus on riitaa, mutta onpa tuota tyttöjenkin kesken ja muillakin eläimillä. Jos ei haavoja meinaa muodostua, niin kinoille saa ummistaa korvansa. :)

  2. >Jep, oon kyllä niin hyvilläni että nuo kuitenkin tulevat toimeen keskenään! :) Aiemminhan tuo Surku tosiaan oli purrut pari rupea Fredrikille takapuoleen, mutta ei se nyt ole uskaltanutkaan yrittää. Fredrik tuossa tuntuu kuitenkin loppujen lopuksi olevan niskan päällä, vaikka Surku on ollut tähän mennessä se joka käy aina fyysiseksi (nyppii karvaa yms.) Tosin Surkultapa nyt olisikin vaikea sitä karvaa nyppiä… :D

  3. >Jos Surkulle pukkasi joku teinix-vaihe? ;) Olis kumminkin aika suuruudenhullua luulla pitempäänkin voivansa tulla johtajaksi! ;D Tuommoinen pieni rääpäle! xD Voiskohan se karvojen nyppiminen olla vaan ihmettelyä, kun sillä ei oo itsellä karvaa? Kun pitkäkarvaisetkin monesti joutuu lyhytkarvaisessa seurassa turkin syömisen kohteeksi, mutta pitkikset ei niinkään syö toistensa turkkeja?

  4. >Murrosikä sillä taisi tosiaan vaan pukata päälle. :D Bellakin alkuun nyppi Ernestiä ja vieläkin aina välillä maistelee sen turkkia, että taitaa se olla vain jotain ihmettelyä ja kummastelua koko touhu. Surku on varmaan vaan katkera kun Fredrikillä on niin sievä sileä karva, olisihan se itsekin samanvärinen ellei olisi kalju. :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *