Negatiivinen

kynnet

Hupsista, tämä olikin jäänyt luonnosvaiheeseen julkaisun sijaan. Taisi käydä niin etten vain osannut muotoilla asiaa, vaikka ei se ole tämän kummempi: saatiin viime viikolla negatiivinen sieniviljelyn tulos! Ei tässä voi nyt olla kuin tyytyväinen, kun on taas yksi stressinaihe vähemmän.

Kuvituksena kaverin nappaamia kuvia kynsienleikkuupäivälta, suuri kiitos Hannalle!

Kesäpäivä

WP_20130707_008

Tänään vietettiin marsujen kanssa päivää ulkona, kun lämpötila osui kerrankin kohdilleen. Ei ollut liian kuuma tai liian kylmä. Leikkelin kynsiä, rapsuttelin ja ihmettelin miten osa on kasvanut ja osa taas kutistunut. Muutamissa alkaa näkya jo ikä, uroksissa varsinkin on hoikistunutta porukkaa. Fredrikillä nyt tulee tässä kuussa viisi vuotta täyteen, Pönsi on melkein 4,5-vuotias ja Surku täyttää pian neljä. Superlihaksikas tiiliskivi Ernestkään ei ole enää niin muhkea, mutta sekin täytti viisi kuun vaihteessa. Ernestin komea takatukka pääsi myös parturoitavaksi, kun se meinaa aina muuten olla sotkussa.

SAMSUNG

SAMSUNG

Mustanaamio on taas nuori ja komea, ihan hurjan kokoinen elukka. Tosin isohan oli sen isä Pönsikin parhaina päivinään! Tämä marsuherra pitäisi kyllä saada taas näyttelyihin jossain välissä. Vähän tässä taas mietin, jos tälle vuodelle vielä yhden poikueen saisi, niin se voisi olla kyllä Pönsi x Rukka. Pönsillä on kokoa ja kiva karvoitus, kun taas Rukalta löytyisi se V-kuvio. Toisaalta en tiedä vieläkään ihan varmasti että pitäisikö tässä kasvattaa sillä Vllä vai ei.

SAMSUNG

SAMSUNG

Naaraspuolelta Aina on oma hoikka itsensä, samoin Raasu-tytär. Ne ei vaan osaa oikein kerätä massaa samalla kun Rukka kasvaa vieressä.

SAMSUNG

Piggies Are a Girl’s Best Friend

Ylioppilaskuvaa vuodelta 2010

Törmäsin tässä joku aika sitten uutiseen Jodiesta ja hänen skinnymarsustaan KitKatista, joka on ihan virallisesti Emotional Support Animal eli näin karkeasti suomennettuna terapiaeläin. Tämän kaksikon välille muodostui aivan erityinen side, kun Jodie joutui ruokkimaan hänelle sairaana saapunutta marsua kaksi kuukautta käsin. En kyllä yhtään ylipäätään ihmettele että skinnystä – tai minkäänlaisesta marsusta – on terapiaeläimeksi ilman tuollaista sidettä, nimittäin onhan nämä aika erityisiä eläimiä kaikessa kovaäänisyydessään. Aika monesti itsekin, kun on ollut paha mieli jostain, on tullut otettua naku syliin siliteltäväksi ja rapsutettavaksi. Nuo on sen verran luottavaisia kavereita, että jossain vaiheessa ne aina heittäytyvät pitkäkseen ja mikä olisikaan sen piristävämpää kuin rento luottavainen marsu siliteltävänä! Saahan näiden elukoiden puolesta aina välillä stressata ja itkeäkin, mutta ne antaa pelkällä olemassaolollaan niin paljon takaisin. Saisi kyllä itsekin ottaa oppia siitä, miten vähästä marsut tulevat iloisiksi ja alkavat popcornailla päättömästi jo pelkästä heinän lisäämisestä… Vaikka marsun kanssa nyt ei keskustelua saa aikaiseksi, jo se, että ne pitää niin paljon erilaisia ääniä, tekee niistä aivan mahdottoman mukavia seuraeläimiä.

Eipä näistä pikkusioista kai osaisi kokonaan luopua, vaikka välillä miettii, että oisko sitä helpompi elää ilman tällaista laumaa.  Kenelle sitten heittäisin porkkanoiden päät ja kuoret?


Aikamatka

Mitä on tapahtunut viimeisen vuoden aikana? Entä mitä tulee tapahtumaan tästä vuosi eteenpäin? Tehdäänpä pieni aikamatka, ensin menneeseen, ja katsotaan miten asiat muuttuu.

Vuosi 2011 lyhyesti
7. maaliskuuta: Mitä suloisin ylikarvoittunut golden agouti skinnyuros Edward Scissorhands eli Morso muuttaa meille Tiina Newbylta kasvatusta varten.
26. maaliskuuta: Bella ja Ernest muuttavat siskoni lemmikeiksi. Ensimmäinen marsupariskunta, Malla ja Surku, yhdistetään.
31. maaliskuuta: Helmikuussa meille muuttanut Pönsi täyttää kaksi vuotta.
18. huhtikuuta: Zobel/cream skinnynaaras Aina muuttaa taloon.
1. kesäkuuta: Sieni puhkeaa :(
3. kesäkuuta: Malla poksahtaa ja maailmassa on yksi pikkumarsu lisää: ensimmäinen kasvattini, golden/white skinnykantajauros Foxtrot eli Kettunen syntyy. Marsujen sienilääkitys aloitetaan. Tämän jälkeen elämä ei ole erityisen tapahtumarikasta keskityttyäni lääkitsemiseen ja desinfiointiin ja myös blogin päivittely hieman jää.
Syyskuun alku: Lääkityksen (ja lääkkeen vaikutusajan) loputtua laitetaan sieninäyte eteenpäin ja jäädään odottamaan tuloksia. Pönsi keksii, miten pääsee häkin alempiin kerroksiin ja käy vierailulla muiden marsujen luona ottaen yhteen Surkun kanssa. Surkulle nousee mätäpaiseita, joita puristelen ja puhdistelen viikon ennen niiden parantumista. Surku täyttää kaksi vuotta.
1. lokakuuta: Negatiivinen viljelytulos! Kaiken varalta laitan kuitenkin vielä toisen menemään, että voin olla varma.
21. lokakuuta: Morso kuolee tapaturmaisesti vain yhdeksän kuukauden ikäisenä.
30. lokakuuta: Malla täyttää vuoden.
20. marraskuuta: Toinen negatiivinen sienitulos ja olo helpottaa. Aina on alkanut pyöristyä ja tulevaa skinnypoikuetta odotetaan innolla.
24. marraskuuta: Surkun vatsaan ilmestyy pieni rasvapatti?
6. joulukuuta: Itsenäisyyspäivän kunniaksi Aina synnyttää viisi pientä joulukinkkua, jotka nimetään True Blood-teeman mukaisesti.
5. tammikuuta: Malla on synnyttää odotetun vauvan, mutta paljon aikaisemmin kuin oletin (potkuja ei missään vaiheessa tuntunut). Jälleen yksi, iso urosvauva, nimittäin cream skinnykantaja Sugarfrosted Charming eli Urho, isänä Surku.
22. tammikuuta: Ensimmäinen kasvatti on jo lähtenyt maailmalle.

Loput onkin luettavissa melkeinpä vielä tämän blogin ensimmäisellä sivulla. Kaikkea ei tuossakaan lue, mutta otin mukaan kaiken minkä löysin suosiolla blogista. Yksi menetys, seitsemän uutta elämää. Sairastelua ja vastoinkäymisiä, mutta myös uskomattomasti onnea hyvin sujuneiden synnytysten kanssa. Välillä tuli epätoivoinen olo marsujen kanssa, kun sieni iski ennen kuin ensimmäinen kasvattikaan syntyi. Pidän vuotta kuitenkin sinällään onnistuneena, että sain yhdistelmillä aikaiseksi paljon odotettua parempia marsuja, kun kahden alikarvoittuneen skinnyn yhdistelmästä syntyi Mustanaamio, jonka karvoitus on todella kiva.

Mutta entä vuosi tästä eteenpäin? Ennustajan lahjoja minulla ei valitettavasti ole, mutta sen tiedän, että alan loppuvuotta kohden karsimaan marsumäärää mahdollisimman pieneksi. Tässä vaiheessa joku miettii että miksi ihmeessä? Keväällä 2013 tämä neiti nimittäin suuntaa todennäköisesti ainakin neljäksi kuukaudeksi opiskelemaan ulkomaille, mikäli joku koulu minut haluaa, ja on paljon vähemmän stressaavampaa etsiä parille marsulle hoitopaikat kahdeksan (tai useamman) sijaan. Kasvatus menee jäähylle, tänä vuonna tulee syntymään todennäköisesti kaksi poikuetta (Aina x Kettunen, lähempänä syksyä toivottavasti Nakki x Urho) ja asiat riippuu kovasti siitä mitä niistä syntyy. Fredrik, Pönsi ja Surku nyt jäävät varmasti minulle, muiden kohtalo on vielä avoinna. Mustanaamiosta tuskin luovun, Nakkia olen miettinyt sijoitukseen. Onneksi hoitopaikkoja on tarjolla, vaikka useampi häkkikokoonpano mulle vielä jäisikin. Kettusesta luovun Ainan synnytettyä, koska mulla on Urho käytettävissä, ja luultavasti Ainan toinen poikue jää sen viimeiseksi Mustanaamion ollessa niin mainio edustus kyseisestä naaraasta. Myös tulevista poikueista syntyvät poikaset vaikuttavat siihen mitä jätän, riippuen siitä sijoitanko marsuja vai jätänkö itselleni. Onneksi siskoni on lupautunut hoitamaan yhdistelmiä, jos sellaisia sattuu juuri vaihdon ajalle. Vaihdon jälkeen näkee jatkaako harrastus kasvattamisen merkeissä. Tällä hetkellä tuntuu, että jatkuu, mutta alle vuodessa voi tapahtua ties kuinka paljon.

Tämän hetkiset asukkaat

Ajattelin esitellä lyhyesti tämän hetkiset laumakokoonpanot ja asukkaat, kun pieni marsupopulaatio tuntuu muuttuneen niin paljon vuoden aikana.

Ensin marsulan ”vanhukset” eli Pönsi (2 v 11 kk) ja Fredrik (3 v 8 kk). Tämä herrapariskunta on kyllä aivan mahtava, molemmat rohkeita kuikkuja ja ihania lemmikkejä. Ne tulee toimeen tilanteessa kuin tilanteessa, eikä väleihin ole vaikuttanut mihinkään vaikka Pönsi olisi käynyt naaraan luona välillä. Nämä herramarsut tulevat asumaan luonani viimeisiin päiviinsä asti.

Pikkupojat eli Kettunen (10 kk), Mustanaamio (3,5 kk) ja Urho (2,5 kk). Kettunen tosin on nyt naaraan luona ja tuskin palaa tähän laumaan, koska ne ei enää viimeisillä hetkillä tulleet oikein Mustanaamion kanssa toimeen (= löysin Mustanaamion tosi rumasti hakattuna PPKJYn näyttelyn jälkeen). Mustanaamio ja Urho kuitenkin ovat todella hyvät kaverukset ja saavat asustella yhdessä niin kauan kun tulevat toimeen. Kettusen kohtalo on vielä epäselvä, luultavasti se lähtee myyntiin Ainan synnytettyä.

Huonon onnen marsu Surku (2 v 6 kk) asuu yksin. Sillä oli pitkään seuranaan Mustanaamion veljet, joita se piti hyvässä kurissa. Moska-poikanen muutti Oulunsaloon vähän aikaa sitten, joten nyt odotellaan josko Ainan poikueesta löytyisi Surkulle taas seuraa. Poikasten kanssa se on ihan superhyvä kaveri, mutta yleensä turhan ikävää kärhämää alkaa tulla kun häkkikaveri kasvaa isommaksi. Surku on myös sellainen marsu, josta tuskin tulen koskaan luopumaan, onhan kyseessä mun ensimmäinen ja rakkain skinny!

Viimeisenä tytöt eli Aina (1 v 3 kk) ja tyttärensä Nakki (3,5 kk). Aina asustelee tosiaan nyt hetken aikaa Kettusen seurana ja Nakki odottelee äitinsä poikaystävän lähtöä omassa yksiössään. Aina on suoraan sanottuna aika natsi toisten naaraiden kanssa, mutta kyllä se Nakkia on jaksanut ihan nätisti katsella. Aikoinaan Aina hakkasi myös Morso-paran (ja sai uroksen pelkäämään itseään todella paljon), jtoen olen yllättynyt miten se ei ole vielä laittanut Kettusta palasiksi… Voi olla että Aina lähtee myös lemmikkikotiin tämän poikueen jälkeen, koska olen jo nyt äärimmäisen tyytyväinen sen poikaan Mustanaamioon.

Viimein terveenä, pyöristyvä vatsa ja ihanaa arkea

”Täältä omistaja ei minua varmasti löydä…”

Nyt uskaltaa ehkä alkaa jo sanoa että sieni on voitettu! Ensimmäinen negatiivinen tulos saatiin jo syyskuun lopussa vähän aikaa lääkityksen lopettamisen jälkeen, mutta vainoharhaisena ihmisenä laitoin vielä toisen näytteen menemään Ruotsiin, että saadaan varma tulos. Viime viikolla tuli viesti alustavasti negatiivisesta sieninäytteestä, lopullinen tulos tulee toivottavasti ensi viikon aikana. Oireilua marsuilla ei ole enää päällisin puolin ollut! Vähän kyllä pelottaa tuuletella tätä tällä tavalla, kun tuntuu että aina kun iloitsee jostain niin heti seuraavan nurkan takana kaikki menee päin mäntyä…

Pian täällä nähdään toivottavasti myös poikasuutisia. Ainan masussa myllerretään ja kolmen viikon päästä pitäisi syntyä useampi joulukinkkunen vatsan koosta päätellen. Varovalla tunnustelulla voisin arvata kolmea tai neljää poikasta, mutta edellisen poikueen kohdalla yksi iso poikanen tuntui kahdelta, joten mitään sataprosenttista en uskalla mennä lupaamaan! Siitä sentään voin olla viimein varma että skinnyneiti on tiineenä!  70 päivää astumisesta tulee täyteen 10.12. Tämän koko sieniepisodin takia pelkäsin jo hetken että Aina ehtii kerätä liikaa ikää ja painoa ensipoikueelle, mutta onneksi lääkitys tehosi kerrasta.

Kaikki marsut ovat onneksi voineet hyvin, vaikka nykyään aina kun tulee kotiin, on ensimmäisenä pakko tarkistaa että kaikki ovat hengissä ja tallella. Nuo tuntuvat kyllä välillä pilailevan omistajan kustannuksella ihan tahallaan ja piiloutuvat ties mihin heinäkasoihin, jotta omistaja ehtii käydä paniikin partaalla kun yhtä tuttua possusta ei heti häkkiin vilkaistessa näy…

Alakerran ”pappapariskunta” (joilla molemmilla on tosin ikää vasta plus miinus kolme vuotta) jaksaa aina muistuttaa olemassaolostaan ja kalterikonsertti on kova, kun ylempien kerrosten marsut tulevat siihen Fredrikin ja Pönsin näyttämän esimerkin tavoin mukaan.  Jopa aina niin kiltti pieni Kettunen osoitti eilen merkkejä siitä, että kyllä sekin saa taikisovista ääntä lähtemään! Alakerran papparaiset jaksaa kyllä aina ilostuttaa tullessaan niin älyttömän hyvin toimeen. Niillä ei ole ollut mitään ongelmia, joskus pöristään ja näykitään ilmaa, mutta kaveriin ei käydä kiinni. Edes Pönsin naisvierailut ei ole sekoittanut kaksikon rauhallista kämppiselämää.

Nyt täällä on taas rauhallista kun kaikki marsut ovat ansaitulla päivälevolla. Omistaja ottaa myös rennosti ja aikoo viettää vapaapäivän mursukkeiden kanssa niin rapsutellen, kynsiä leikaten että seurustellen.

Aamutoimia

Marsut huutelevat aamupalansa perään…

Otin kerrankin kameran kunnolla käteen tehdessäni marsujen aamutoimia häkkien siivoamisen jälkeen ja ajattelin tarjota marsuillekin pientä aivotoimintaa tarvitsevia tehtäviä. Porkkanat eivät menneetkään suoraan marsujen suihin vaan vessapaperirulliin ja puolikkaisiin munakennoihin. Marsuille olikin sitten hommaa yrittää availla pakkauksia. Pönsi taisi olla ainoa, joka sai munakennon saman tien auki – ja sulki sen myös perässään niin, että Fredrikillä oli ongelmia saada sieltä mitään ulos, kuten seuraavasta videosta näkee:

Elossa ollaan

Kettunen ja Surku, poika ja isä

…vaikka paljon on tapahtunut. Hetken jo mietti että kohta hajoaa pää kun tapahtuu kaikkea suurempaa ja pienempää ikävää yhtä aikaa, mutta nyt meno alkaa olla jo taas ihan normaali. :)

Tässä päälle kuukausi sitten skinnyherra Pönsi keksi, että kun se oikein tunkee itsensä pohjalaatikon ja häkin väliin, pääsee mukavasti pudottautumaan alempaan kerrokseen. Tästä seurasi se, että Pönsi löytyi kaksi kertaa alapuolella asuvien Mallan ja Ainan luota. Ainaa se ei ole paksuksi saanut, mutta nyt jännitettään tuleeko Mallalta lokakuun puolella poikasia. Molemmilta löytyy letaaligeenit (emo roan, isä dalmatian) joten toivotaan parasta että sellaisia ei syntyisi… Ja että emo myös selviytyisi hommasta kunnialla.

Vaan eivät vastoinkäymiset tähän loppuneet. Muutin järjestystä siinä toivossa että kiimassa olevat naaraat eivät enää houkuttelisi Pönsiä ja sijoitin ne uroksien yläpuolelle. Tässä 1,5 viikkoa sitten tulin kuitenkin kämpille oltuani yön muualla ja ensimmäisenä huomasin yhden kerroksen seinät olevan veressä. Kyseisessä kerroksessa oli kolme marsua kahden sijaan: Kettunen, Surku ja ylimääräisenä Pönsi. Äkkiä Pönsi pois Fredrikin seuraan ja katsomaan mistä se veri tulee. Kettunen oli koskematon, mutta Surkulla oli rupea ympäri kehoa. Ei avoimia haavoja, vain rupea. Veri näytti pahalta mutta haavat ei niinkään ja sain huokaista helpotuksesta.
Muutama päivä siitä Surku kasvatti kuitenkin etuosaansa valtavan paiseen ja kolme pienempää muihin puremiin. Ne puhkesivat helposti ja märkää ja muuta kivaa tavaraa tuli paljon. Hoidin niitä suihkuttelemalla ja puhdistamalla Betadinella. Ensin tuntui että paiseet eivät olleet pienentyäkseen ja olin jo lähtemässä marsun kanssa lääkäriin kun ne alkoivat viimein kadota yksi kerrallaan. Nyt niitä on hoidettu yhteensä viikko, viimeiset päivät tehohoidolla ja viimein suurinkin paise alkaa olla lopussa. Surku on ollut reipas koko toimituksen ajan annettuaan hoitaa itseään ja syöden ja käyttätyen ihan normaalisti. Kuvamateriaalia on ja sitä voi vilkaista täältä – täytyy varoittaa että sisältää verta ja inhottavia lähikuvia märkää vuotavasta paiseesta usealta päivältä, eli katsokaa omalla vastuulla!

Nyt on myös laitettu lääkityksen jälkeinen sieninäyte menemään, täytyy toivoa että se tulee takaisin negatiivisena. Marsut eivät ole ainakaan vielä alkaneet oireilla uudestaan.

Kettunen on kasvanut hurjaa vauhtia nuoreksi marsuherraksi. Myös se on tehnyt muutaman kerran pudottautumistempun muihin kerroksiin… Onneksi tällä viikolla asennetaan häkin taakse lautaa estämään samankaltaiset temput niin Kettuselta, Pönsiltä kuin muiltakin. Jatkuvat vierailut toisissa laumoissa ovat laittaneet ylipäätään marsujen päät vähän sekaisin ja marsulla jos toisellakin on ollut tavallista enemmän kinaa häkkitovereidensa kanssa.

Muuten marsujen kanssa on mennyt ihan mukavasti, kaikki ovat reippaita ja pirteitä otuksia. Omistaja jaksaa myös nauttia lemmikeistään, vaikka välillä väsyttääkin!

Mamma-Malla

Laittelin blogin ulkoasua uusiksi ja ajattelin laitella tässä lyhyesti myös kuulumisia. Mallan pitäisi poksahtaa noin 1,5 viikon kuluessa. Ei tuo masu iso ole, mutta kyllä siellä joku potkii! Kyllähän tässä meinaa alkaa jo jännittää. Poksahtamispäivä on laskettu siskon ylppäreiden päälle, joten katsotaan sitten päättääkö Malla pullauttaa mahassa painivat asukit pihalle.

Muuten ei tässä kai kuulu sen kummempaa. Pönsi ja Fredrik ovat kaksi kuritonta isoa kakaraa jotka pitävät huolen että en varmasti saa nukuttua aamusta – jos käännän edes kylkeä niin kohta saa kuunnella kaksikon kalterikonserttia. Parhaassa tapauksessa muut marsut säestävät taustalla kimein huudoin ja vaativat kello aamu viiden porkkanaa.

Pönsi ja Aina ovat vähän hoikassa kunnossa, mutta tänään tuli postiin paketti Altrominin kasvatusta joten jospa ne sillä pyöristyisivät. Morso ja Surku pysyvät jostain syystä kivassa massassa kasvatusta kevyemmälläkin ruualla. Ruokapaketin mukana oli myös ihana yllätys, kun lähetys vähän viivästyi: herkkutikkuja! Ei sellaisia hunajantäyteisiä kuten yleensä, vaan mm. voikukkaa, nokkosta ja kamomillaa sisältäviä. Kyllä nuo marsut niitä mielellään nakerteli.