Sankari sairastaa

Mustanaamiolle ei eilen iltaruualla kelvannut porkkana eikä sen koommin voikukan lehdetkään. Tarkemmalla tutkailulla huomasin, että marsun vatsa on turvoksissa ja otin sen marsulasta sisätiloihin tarkkailtavaksi. Heinää Mustanaamio sentään maisteli, tosin hyvin vähän, ja sai sen lisäksi tukiruokapapanadrinkin sekä Disflatylia. Syömättömyys havaittiin kahdeksan jälkeen, ensimmäinen pehmoinen papana tuli ulosvatsahieronnan yhteydessä puoli kahdentoista aikoihin. Marsusta pystyi ihan kuulemaan kun kaasut lähti liikenteeseen…

Heräsin yöllä pari kertaa hieromaan marsun vatsaa ja tukiruokkimaan, kun heinää ei mennyt alas ihan tavalliseen tahtiin. Mustanaamio pysyi melko pirteän oloisena koko ajan, vaikka kyyristelikin kaasuvatsansa kanssa varmasti ikävissä tunnelmissa.

Aamuviiden jälkeen Mustanaamio oli viimein saanut kaksi muhkeaa papanaläjää aikaiseksi ja itsekin uskalsi viimein nukkumaan ilman varaherätyksiä. Yhdeksän aikoihin marsu näytti taas entiseltään, sellaiselta pötkylältä ison muhkean kaasupallon sijaan! Alla Mustanaamion vatsamuutos kuvina. Ensimmäinen kuva on otettu illalla kymmenen aikoihin ja jälkimmäinen aamulla yhdeksältä.

mustis-062-pieni mustis-064-pieni

Viisi kuukautta myöhemmin

Ohhoh, onpa siitä aikaa kun olen viimeksi kirjoitellut. Tämä vuosi on kulunut turhankin nopeaa ja nyt ollaan jo yli puolen välin. Marsurintamalla ei ole tapahtunut muuta sen kummempaa kuin että Surku löytyi häkistään kuolleena 14.6. Kirjoitan Surkulle myöhemmin oman tekstinsä, kun tämän oli tarkoitus olla lähinnä tällainen elonmerkki että blogi ei ole ihan unohtunut.

Tässäpä olisi muutama kuva tältä päivää. Marsulan valaistus ei ole kummoinen, joten värimäärittelyjen sijaan heitin kuvat suosiolla mustavalkoisiksi.

4.8.2012 EPJY:n 20-vuotis Juhlanäyttely, Jurva

Kahden päivän näyttelyreissu taas takanapäin. Mukaan nappasin Surkun, Mustanaamion, Nakin ja Raasun, joista kolme ensimmäistä pääsivät ulkomuotoilemaan, Raasu edusti vain kasvattajakatselmoinnissa. Suuren suuria odotuksia ei ollut, koska paikalla oli enemmänkin skinnyjä, mutta jälleen päivä meni odotuksia paremmin: Mustanaamio oli toisella tuomarilla ROP1 ja ansaitsi vielä kuman kaupan päälle! Myös kasvattajakatselmointi Nakilla ja Raasulla meni läpi, vaikka odotin että sieltä saattaisi tulla peräti hylsyäkin. Lisää tiheyttä karvoitukseen toivottiin (Nakin karvoitus on aika olematon, Raasun karvoitus vielä kehittymässä) ja tyyppiin sekä kokoon parannusta. Korvista kyllä tykättiin, mutta sekin voi kärsiä sitten kun alkaa päät pyöristyä.

Itselläni päivä meni rattoisasti kun toimin heti aamusta hetken eläintentarkastuksessa ja lopulta päädyin pet-tuomarin sihteeriksi. Siinä vaiheessa kun pet-marsut alkoi olla arvosteltu, olikin skinnyjen vuoro ja pian sen jälkeen palkintojen jako ja kotiinlähtö. Kyllähän nuo näyttelypäivät menee mukavammin kun on tekemistä, eikä tarvitse vain odotella milloin on omien marsujen vuoro!

Kuvamateriaalia ei ole kuin näyttelyä edeltävältä illalta yöpymispaikalta, joten tässäpä vain mukana olleet marsukkeet joskus noin puoli yhden aikoihin pe-la-yönä:

26.5.2012 PiNan tuplanäyttely, Lempäälä

Hauska näyttelyreissu takanapäin! Kolmen ihmisen ja seitsemäntoista marsun voimin kohti Lempäälää jo perjantai-iltana, mutta viivyttiin yksi yö Jämsässä hyvin aavemaisessa gasthausissa. Lauantaiaamuna kruisailtiin näyttelypaikalle ja yhtäkkiä huomasin istuvani Jim McCormickin sihteerinä ulkomuotoluokassa. Ensin vähän pelotti että miten tämä sujuu ja olin kyllä koko päivän ihan hukassa, mutta mukavaa se oli joka tapauksessa! Jim oli hauska tuomari ja kehui paljon Suomen näyttelysysteemiä.

Omia marsuja oli mukana vain kaksi, molemmat tuplaulkomuotoilemassa. Skinnyjen standardi oli tuomareilta vähän hakusessa (kuulemma näkivät nakuja vain ja ainoastaan ollessaan Suomessa), joten molemmat tuntuivat arvostelevan sen mukaan mikä omaan silmään näytti hyvältä. Tosin eipä mulla ole valittamista, sillä mun murmeleilla meni aivan huippuhyvin. Helen tuntui tykästyvän Mustanaamioon ja sijoittikin sen ROP1 antaen samalla sertin. Surku puolestaan oli Jimin suosikki skinnyistä ja oli Mustiksen tavoin ROP1 sertin kera. Näyttelyn lopuksi molemmat pääsivät eri tuomarien BIS-pöydille! Jimin tosin ei ollut tarkoitus aluksi kutsua skinnyä pöydälle lainkaan, mutta vertailtuaan Helenin kanssa pöydälle kutsuttavia marsuja oli päättänyt kuitenkin napata skinnyn mukaan. Tässä vaiheessa oli jo omistajalla ihan häkeltynyt olo, että omat nakut pääsi kaikkien niiden muiden hienojen marsujen rinnalle!

Päivän paras hetki oli ehdottomasti palkintojenjaon yhteydessä. Pakkasin juuri tavaroita, kun yhtäkkiä ilmoitettiin Mustanaamion olevan Helenin BIS5! Aivan mieletön olo. Katsotaanpa kasvaako Mustiksesta rusettihai. Surku ainakin saisi vielä metsästää kolmannen sertinsä!

Mitä kuuluu TB-poikasille?

Viimeinenkin skinnypoikanen löysi vähän aikaa sitten uuden kodin. Mustanaamio ja Nakki lähettävät kovasti porkkanapusuja täältä Oulusta, mutta veljet ovat muuttaneet ympäri Suomea: yksi sadan kilometrin päähän, kaksi muuta kauemmas Etelä-Suomea kohti, molemmat sadan kilometrin säteellä Pieksämäeltä. Tämä True Blood-teemainen poikue on ensimmäinen ”kunnon” poikueeni, koska muissa poikuessa on ollut vain yksi iso poikanen, eivätkä ne ole olleet rekisterikelpoisia (skinnykantajia).

Oli kyllä suuri yllätys, että Aina synnytti jopa viisi hyvänkokoista (94 – 104 g) ilman sen suurempia ongelmia alle kymmenessä minuutissa (juuri sillä välillä, kun käytin koiraa ulkona). Vuorokausia ehti astumisesta kulua vain 66, mutta ilmeisesti Aina halusi saada poikasensa juuri itsenäisyyspäivänä. Kaikki poikaset olivat todella eloisia ja selvisivät nopeasti äidin vatsan ulkopuolisen maailman tuomasta järkytyksestä. Ainan nisillä oli kova kilpailu ja pian huomasin että emolla meinasi jatkuvasti olla maito lopussa. Siitä alkoi sitten tuttelirumba: pikkumarsut eivät olleet kuitenkaan ihan hengenhädässä, koska ne eivät olleet erityisen heikkoja. Painonkasvu niillä alkoi hitaasti (joskin ainoa varma vertailukohteeni oli edellisen poikueen ainoa jättimonsteri Kettunen) ja osa meinasi jäädä sisaruksistaan jälkeen, joten ruokin poikasia sellaiseen tahtiin kuin hyvältä tuntui. Jossain vaiheessa helpotin omaa hommaani tekemällä pelletistä ja tuttelista mössösekoituksen, jota pikkuiset hotkivat äärimmäisen innoissaan suihinsa emon maitotarjoilun ohessa. Lopulta poikasten painot alkoivat kasvaa tasaista vauhtia ja pienimmätkin saavuttaa sisaruksiaan, joten uskalsin jättää tukiruokinnan pois.

Tukiruokinnan ohella, muutamilla poikasilla alkoi näkyä pientä merkkiä jonkinlaisesta silmätulehduksesta, joka kuitenkin hoitui nopeasti Oftan Dexa-Chloralla. Pikkumarsujen reippauteen ei tämä vaikuttanut, ainoastaan silmät menivät hieman sumeiksi ja ikävän näköisiksi.

Cold Grey Light of Dawn eli Nakki on poikueen ainoa naaras ja pienikokoisin, syntymäpainoltaan 94 grammaa. Kuten himalayat yleensä, näytti tämä neiti syntyessään p.e. whitelta. Olin vähintään hämilläni, koska en ollut osannut odottaa Ainan pullauttavan ulos mitään punasilmäistä. Tykkään kovasti punasilmäisistä marsuista, joten sukupuolia katsellessani olin äärimmäisen helpottunut että jo vähintään sukupuoli antoi syyn jättää tämän kaunokaisen kotiin, vaikka karvoitus ei ollutkaan ihan kohdillaan. Nakki oli tosin syntyessään melkein ylikarvoittunut, joten en tiedä mihin se on karvansa jättänyt!

Beyond Here Lies Nothin’ eli Mustanaamio oli syntyessään poikueen suurin, huimat 104 grammaa. En tiedä olisiko tämä pikkuinen kuitenkaan selvinnyt, ellen olisi juuri tullut lenkiltä Ainan synnyttäessä: sisko huomasi, että poikanen pyristeli ja kouristeli oudosti emon alla. Aina ei ollut puhdistanut Mustanaamiota loppuun, vaan sillä oli jäänyt vielä kalvot nenälle. Onneksi pikkuinen oli vielä autettavissa, kun poistin loput kalvoista sen nenältä ja puhaltelin sieraimiin (tietämättä lainkaan että oliko siitä mitään hyötyä), minkä seurauksena Mustanaamio alkoi sitten pärskiä. Hieman heikosti se aluksi liikkui, mutta reipastui nopeasti. Ensimmäinen ajatukseni oli tämän poikasen nähtyäni että miten se voi näyttää niin paljon Pönsi-isältään?!
Hirveän lupaava poikanen ei Mustanaamio ollut karvoitukseltaan poikasena, mutta siinä vaiheessa kun se oli lähdössä kohti uutta kotia, se kasvatti itselleen komean karvoituksen nenälleen. Ostaja perui, joten päätin jättää tämän herran Moskan sijasta itselleni.

New World in My View, syntymäpainolta 95 g, oli väritykseltään kyllä ehdottomasti hauskin pikkukaveri! Juuri ennen luovutusikää Vinski vielä hankki itselleen komeat dalmistäplät takapuoleen, vaikka syntyessä sillä ei ollut merkkiäkään sellaisista. Vinski on kuulemma kotiutunut loistavasti ja on yllättänyt uuden omistajansa sillä, miten rohkea oli jo heti muuton jälkeen. Tyttöystäväkin olisi tälle herralle jo kuulemma tiedossa.

Burning Down the House eli Moska, 95 g, muistutti syntyessään siskoni mukaan Surkua (lähinnä kuvioinnin puolesta). Hyvä kaveri tämä pikkumarsu olikin Surkulle, ennen kuin muutti uuteen kotiinsa viimeisenä tästä poikueesa. Moskan oli ensin tarkoitus jäädä minulle, koska sillä oli kiva, leveä pää, mutta karvoitus jäi aika lyhyeksi hyvästä levinneisyydestä huolimatta. Uudessa kodissa Moska on hurmannut kaikki ja se on saanut myös yhdeltä perheenjäseneltä lempinimen Adolf, koska sillä näyttäisi olevan Hitlerin viikset. Muistan joskus naureskelleeni jo kotona sen valkoiselle läikälle nenällä…

The Fourth Man in the Fire, syntyessään 98 g, on poikueen mustavoittoisin. Uusi omistaja kirjoittaa pikkuherrasta seuraavaa: ”Fourth Man in the Fire, eli Mr. Flappy, on kotiutunut tosi mukavasti meidän ennen kahdeksan-, nyt yhdeksänpäiseen laumaamme. Ensin oli kyllä hieman jännät paikat, kaikkia kun kiinnosti niin kovin uusi tulokas ettei toinen saanut hetken rauhaa. Siitä meno kuitenkin hiljeni ja pieni alaston poika löysi paikkansa. Meihinkin ihmisiin se on alkanut luottaa, antaa nostaa häkistä kiltisti (lattialta kiinniotto taas on vähän haastavampaa : D) ja sylissä viihtyy joskus istuksien, joskus kiipeillen ja tutkien vaatteiden joka laskoksen. Kova poika on herkkujen perään, saa tosiaan varoa sormiaan, varsinkin aamuporkkanan aikaan.”

Loppuun vielä painotaulukko pikkuisten ensimmäiseltä kymmeneltä päivältä. Todellisuudessa seurasin painoa vielä pidempään, mutta en löytänyt enää kyseistä versiota tästä taulukosta:

Pääsiäislomalla

Urho ja Mustanaamio pääsivät vanhempieni luokse mukaan parisuhdelomalle, kun molempien päälle painava murrosikä on saanut ne tekemään ikäviä yhteenottoja. Onneksi tilanne näyttää jo paremmalta, vaikka viikon alussa Mustanaamio otti pientä damagea marsupallon muodossa…

24.3.2012 OSJHn pet-näyttely

Eilen oltiin Mustanaamion, Urhon ja Nakin kanssa Limingassa näyttäytymässä. Mukana oli myös sisko myös tästä blogista tuttujen Ernestin, Bellan ja Mallan kanssa, sekä siskon kaveri hamstereita mukanaan. En kyllä tiedä mistä hetken mielijohteesta valitsin oman kokoonpanoni, koska kakarakolmikko on aika kamalia käsitellä… Kyllä ne antavat kynnet leikata ja tehdä sellaiset jutut nätisti, mutta kun niitä yrittää käännellä niin välillä on helvetti irti!

Valmistelut jäivät puolitiehen, koska olin kipeä, kiireinen (ja laiska), joten siihen nähden meni todella hyvin. Ensin oli vuorossa Urho, jota kehuttiin sopusuhtaiseksi, vikkeläksi, tyypilliseksi babyksi. Se nuoresta iästä huolimattaan oli jo onnistunut kehittelemään oikein sottaisen rasvarauhasen, enkä saanut sitä täysin puhtaaksi. Turkkia oli tarkoitus myös nyppiä, mutta se jäi, mikä taas näkyi pienenä karvanlähtönä. Pisteitä tuli 94 ja lopulta myös kunniamaininta yleiskunnosta!

Mustanaamio oli marsu numero kaksi. Oli sellainen olo, että se on ihan kamalassa kunnossa (se kehitti jostain ihoonsa likaa, jota en saanut enää viimeistelyvaiheessa pois?!), mutta hyvin meni! Mustanaamio oli tuomarin mukaan sopivan massakas, vauvamainen ja utelias, vaikka jännittikin hieman. Pisteitä lähti lähinnä pikkujutuista ja lopullinen pistemäärä oli 94,5. Sen lisäksi pikkuherra sai myös kunniamaininnan.

Nakuneiti Nakki oli vasta yhdestoista osaanottaja, ensimmäinen naaraista. Se oli kehittänyt jostain itselleen pientä punaista jälkeä masuun (tuomari epäili takajalkojen aiheuttamiksi jäljiksi, saattoivat olla myös heinästä). Pienistä jutuista lähti taas pisteitä, mutta Nakki oli ikäisekseen hyvässä kunnossa, todella vauhdikas, vilkas ja puhelias. Vauhdikas se tosiaan oli, nimittäin alkoi kamalaan itkupotkuraivariin, kun tuomari yritti tarkistella sitä, ja raapi tuomarilta ranteet kivaan kuntoon. Tuomari suhtautui tähän kuitenkin lähinnä huvittuneen oloisena ja lopulta Nakki sai 94,5 pistettä, oli paras baby ja käytöksestään huolimatta tuomarin suosikki!


Tuomari havainnollistaa mihin kohtaan Nakki iski kiinni…

Nykyään siskoni huomassa asusteleva white/lilac teddyneiti Anemone’s Babe Possu eli Bella sai diplomin oltuaan vuoden 2011 OSJHn toiseksi paras pet-marsu! Kaikki kunnia kyllä tästä saavutuksesta siskolle, se aina pakotti ottamaan Bellan näyttelyyn ja laittoi sitä kuntoon jo ennen omistajuuden vaihtumista.

Tämän hetkiset asukkaat

Ajattelin esitellä lyhyesti tämän hetkiset laumakokoonpanot ja asukkaat, kun pieni marsupopulaatio tuntuu muuttuneen niin paljon vuoden aikana.

Ensin marsulan ”vanhukset” eli Pönsi (2 v 11 kk) ja Fredrik (3 v 8 kk). Tämä herrapariskunta on kyllä aivan mahtava, molemmat rohkeita kuikkuja ja ihania lemmikkejä. Ne tulee toimeen tilanteessa kuin tilanteessa, eikä väleihin ole vaikuttanut mihinkään vaikka Pönsi olisi käynyt naaraan luona välillä. Nämä herramarsut tulevat asumaan luonani viimeisiin päiviinsä asti.

Pikkupojat eli Kettunen (10 kk), Mustanaamio (3,5 kk) ja Urho (2,5 kk). Kettunen tosin on nyt naaraan luona ja tuskin palaa tähän laumaan, koska ne ei enää viimeisillä hetkillä tulleet oikein Mustanaamion kanssa toimeen (= löysin Mustanaamion tosi rumasti hakattuna PPKJYn näyttelyn jälkeen). Mustanaamio ja Urho kuitenkin ovat todella hyvät kaverukset ja saavat asustella yhdessä niin kauan kun tulevat toimeen. Kettusen kohtalo on vielä epäselvä, luultavasti se lähtee myyntiin Ainan synnytettyä.

Huonon onnen marsu Surku (2 v 6 kk) asuu yksin. Sillä oli pitkään seuranaan Mustanaamion veljet, joita se piti hyvässä kurissa. Moska-poikanen muutti Oulunsaloon vähän aikaa sitten, joten nyt odotellaan josko Ainan poikueesta löytyisi Surkulle taas seuraa. Poikasten kanssa se on ihan superhyvä kaveri, mutta yleensä turhan ikävää kärhämää alkaa tulla kun häkkikaveri kasvaa isommaksi. Surku on myös sellainen marsu, josta tuskin tulen koskaan luopumaan, onhan kyseessä mun ensimmäinen ja rakkain skinny!

Viimeisenä tytöt eli Aina (1 v 3 kk) ja tyttärensä Nakki (3,5 kk). Aina asustelee tosiaan nyt hetken aikaa Kettusen seurana ja Nakki odottelee äitinsä poikaystävän lähtöä omassa yksiössään. Aina on suoraan sanottuna aika natsi toisten naaraiden kanssa, mutta kyllä se Nakkia on jaksanut ihan nätisti katsella. Aikoinaan Aina hakkasi myös Morso-paran (ja sai uroksen pelkäämään itseään todella paljon), jtoen olen yllättynyt miten se ei ole vielä laittanut Kettusta palasiksi… Voi olla että Aina lähtee myös lemmikkikotiin tämän poikueen jälkeen, koska olen jo nyt äärimmäisen tyytyväinen sen poikaan Mustanaamioon.

PPKJYn Talvinäyttely

Tänään käytiin vuoden näyttelytauon jälkeen petteilemässä PPKJY:n talvinäyttelyssä Haapajärvellä! Kokoonpanona Pönsi, Kettunen ja Mustanaamio, joista yksikään ei ole ollut näytillä aiemmin.

Pisteitä ei tässä näyttelyssä annettu, mutta hyvät arvostelut saatiin. Kettusella oli vielä vähän tahmea rasvarauhanen, vaikka olin puunannut sitä yötä myöten, ja Mustanaamio oli onnistunut ottamaan pientä damagea ihoonsa matkan aikana. Palkintojenjaossa olin vähintäänkin yllättynyt siitä miten hyvin meni (ottaen huomioon, että ainoat valmistelut olivat pikainen kynsienleikkuu pari päivää sitten ja puunaustuokio viime yönä). Kettunen sai erikoispalkinnon. Pönsi sai kunniamaininnan. Kyseinen herra oli myös tuomarin suosikki, mitä en olisi koskaan osannut odottaa. Ehkä näin ei saisi marsusta sanoa, mutta Pönsi on kyllä yksi vähiten marsua muistuttava otus, minkä olen koskaan nähnyt. Tosin siksipä mää siitä tykkäänkin, se on mun oma pieni marsulehmä. <3 Porukan pienin, Mustanaamio, oli puolestaan paras baby ja lopulta myös PPM3!

Lyhyestä näyttelypäivästä jäi hyvä fiilis, tuomari oli leppoisa tapaus ja ei ehtinyt iskeä kunnon väsymystä, kuten (pitkien) näyttelypäivien aikana yleensä. Nyt tuossa vieressä seisoo läjä ruusukkeita, salaattipallo, ruokapussi ja marsuaiheinen autotarra. Voitetut porkkanat menivät jo parempiin suihin.

Ensi kuun puolen välin aikoihin on taas poikasuutisia kerrottavana. Urho-vauva syntyi tosiaan odotettua aiemmin (mokoma ei missään vaiheessa alkanut edes potkia), joten Malla oli vielä uroksella poikasen syntyessä ja tehokas Surku-herra ehti saada naaraan uudelleen tiineeksi. Mahan koosta päätellen Malla jatkaa yhden poikasen linjaansa, synnyttäisi toivottavasti viimein sen pienen prinsessan kahden prinssin jälkeen… Oli kyllä tarkoitus teettää sille vielä kolmas poikue, mutta ei enää samalla uroksella.