Sankari sairastaa

Mustanaamiolle ei eilen iltaruualla kelvannut porkkana eikä sen koommin voikukan lehdetkään. Tarkemmalla tutkailulla huomasin, että marsun vatsa on turvoksissa ja otin sen marsulasta sisätiloihin tarkkailtavaksi. Heinää Mustanaamio sentään maisteli, tosin hyvin vähän, ja sai sen lisäksi tukiruokapapanadrinkin sekä Disflatylia. Syömättömyys havaittiin kahdeksan jälkeen, ensimmäinen pehmoinen papana tuli ulosvatsahieronnan yhteydessä puoli kahdentoista aikoihin. Marsusta pystyi ihan kuulemaan kun kaasut lähti liikenteeseen…

Heräsin yöllä pari kertaa hieromaan marsun vatsaa ja tukiruokkimaan, kun heinää ei mennyt alas ihan tavalliseen tahtiin. Mustanaamio pysyi melko pirteän oloisena koko ajan, vaikka kyyristelikin kaasuvatsansa kanssa varmasti ikävissä tunnelmissa.

Aamuviiden jälkeen Mustanaamio oli viimein saanut kaksi muhkeaa papanaläjää aikaiseksi ja itsekin uskalsi viimein nukkumaan ilman varaherätyksiä. Yhdeksän aikoihin marsu näytti taas entiseltään, sellaiselta pötkylältä ison muhkean kaasupallon sijaan! Alla Mustanaamion vatsamuutos kuvina. Ensimmäinen kuva on otettu illalla kymmenen aikoihin ja jälkimmäinen aamulla yhdeksältä.

mustis-062-pieni mustis-064-pieni

Negatiivinen

kynnet

Hupsista, tämä olikin jäänyt luonnosvaiheeseen julkaisun sijaan. Taisi käydä niin etten vain osannut muotoilla asiaa, vaikka ei se ole tämän kummempi: saatiin viime viikolla negatiivinen sieniviljelyn tulos! Ei tässä voi nyt olla kuin tyytyväinen, kun on taas yksi stressinaihe vähemmän.

Kuvituksena kaverin nappaamia kuvia kynsienleikkuupäivälta, suuri kiitos Hannalle!

Elonmerkkejä

562350_244110509069105_832736296_n

Heissan, hengissä ollaan, vaikka blogi on ollut hiljaisena! Karkasin ulkomaille vaihtoon ja pian onkin taas aika palata Suomeen. Löysin juuri luonnoksista kesken jääneen tekstin tammikuun ensimmäiseltä päivältä ja ajattelin jakaa sen kanssanne ja kertoilla vielä että kaikki ei mennyt ihan putkeen vielä jo pieleen mennen syksyn jälkeen.

1.1.2013 20:44

On kyllä ollut hetkittäin niin kamala syksy, että ei ole jaksanut enää kirjoittaa tänne blogiinkaan. Joulukuun alkupuolella kuoli Nakki aivan yllättäen. Ihana, maailman suloisin marsukinkku-Nakki. Jää niin kova ikävä… Mustanaamiolta irtosi kynsi, Surkulla oli vatsa aivan kamalan sekaisin pari päivää. Välillä tuntui että hyvä jos jaksaa mennä kämpille, koska joka kerta odotti että mikä siellä on nyt vialla. No, nyt ollaan marsujen kanssa mun vanhempieni luona, kun irtisanoin kämppäni ennen vaihtoon lähtöä. Jotenkin tuntuu asiat taas olevan omissa käsissä, kun on muuttanut marsujen kanssa ja saanut laitettua ne uusiin laumoihin. Aina-marsu muutti takaisin meille, kun se jäi Nakin kuoltua yksin. Tuolla se on taas oma kuria pitävä itsensä. <3

Onneksi marsuinnostus palasi takaisin nopeammin kuin uskalsin odottaa. Olisi ollut kamala lähteä vaihtoon kurjissa marsufiiliksissä. Nyt osaa taas olla älyttömän onnellinen siitä miten ihania kuikuttajia mulla täällä on.
Tove ja Routa muutti samaan häkkiin mun siskoni Bella- ja Ernest-marsujen kanssa ja ne on huippuherttainen lauma. Kaikki niin erinäköisiä. Tove muutenkin on niin sylimarsu, se aina odottelee tuossa reunalla josko olisi ruokaa tai rapsutuksia tiedossa.
Urho ja Göran muutti saman katon alle, ottivat ensin kovasti yhteen, mutta nyt näyttävät olevan hyviäkin kavereita. Supersöpö pari, kaksi karkeakarvaista skinnykantajaa. Mätsää vielä väreiltäänkin hyvin yhteen.
Surku ja Mustanaamio asuvat raasut omissa yksiöissään, kun eivät siedä toistensa naamoja. Ihanan seurallisia kavereita molemmat, varsinkin Mustanaamio. Koko ajan katselemassa mitä tapahtuu ja sen häkki on vieläpä mun sängyn vieressä ja samalla korkeudella, niin aina aamulla herää siihen kun se katselee siellä että missä vaiheessa alkaa tull aamupalaa. Surkun kanssa meinasin jo melkein säikähtää sen papanaongelmian kanssa, kun se näytti olevan niin vaikeana papanan ulossaamisen kanssa, mutta onneksi vatsa alkoi toimimaan nopeasti sen jälkeen kun puutuin asiaan. Nyt se puputtaa tuolla heinää tavalliseen tahtiin ja ihmettelee.
Fredrik ja Pönsi muodostaa edelleen sen kahden hassun sedän pariskunnan. Tykkään miten ne tulee aina toimeen. Vaikka Pönsi kävi viime vuonna naaraallakin niin ne palasi yhteen ilman mitään ongelmia. Huippuhauskat marsut, kovaäänisiä kuin mitkä. Pönsikään ei tule enää naaraalle menemään, mutta jää kyllä loppuelämäkseen mulle Fredrikin kanssa, koska en mää voi tuollaista parivaljakkoa erottaa.
Tyttölauma on täynnä ihania päättömiä kanoja. Aina onneksi pitää nyt selkeää kuria. Se on myös Raasu-tyttärensä kanssa ensimmäisenä hakemassa tuoreet. Raasu on taas ihastunut pikku-Rukkaan, joka on kyllä maailman söpöin skinnypoikanen. Kunnon Nipsu pystyine korvineen. Sillä on ihana nenäkarvoitus! Laumaan kuuluu tällä hetkellä myös Marras, Astrid ja Popular, jotka kaikki lähtevät uusiin koteihin tällä viikolla.

Tällaista kuuluu meidän marsukansalle nykyään.

No, vaihtoon lähtöä edeltävänä iltana fiilis oli melkein kamalampi kuin koko syksynä. Raasulle ilmestyi ihan kamala sienioire. Aivan yhtäkkiä. Iso, valkoinen, hilseilevä pyöreä läntti selkään, joka oli niin selkeä sienioire ettei siitä voinut erehtyä. Yhdessäkään muussa marsussa ei näkynyt oireen oiretta ja Raasullekin se ilmestyi niin nopeasti, etten varmaan edes uskoisi ellei se olisi omalle marsulle ilmestynyt.  Totta kai marsu alkaa oirehtia heti edeltävänä päivänä kun itse olen lähdössä. Onneksi tuli huomattua tuo kuitenkin edes sen verran ajoissa, etten ehtinyt viedä uuteen kotiin yhtä marsua. Ja onneksi mulla on maailman paras perhe, joka otti koko lauman lääkittäväksi ja hoidettavaksi, kun itselle tuli lähtö Englantiin.

Voitte kuitenkin vain kuvitella että kuinka kurjalta tuntuu jättää suurehko lauma marsuja jonkun muun harteille. Varsinkin jos niitä vaivaa joku niin ärsyttävä asia, kuin sieni.

Ilmeisesti kukaan muu ei alkanut oirehtia kuin Raasu. Lääkitys tosin aloitettiin heti oireiden ilmestyttyä, niin ei kai siinä ehtinytkään alkaa oireilla. Kunhan pääsen takaisin Suomeen, pitää laitella taas sieninäytettä menemään. Marsujen kanssa on tässä muuttokin pian edessä, niin saa samalla tehtyä supermegadesinfioinnit.

Että sellaista kuuluu tänne. Pitäisi tässä hiljalleen uskaltaa katsoa tulevaisuuteenkin ja miettiä, että mitä sitten kun sienestä ollaan päästy. Laumassa on enää vain kaksi naarasta, joilla voi teettää poikueet: Routa ja Rukka. Molemmat pitänee laittaa uroksille kesän lopussa tai alkusyksystä. Vähän kaavailin molemmille Surkua, että sekin ehtisi saada vielä jälkikasvua ennen pappautumista. Rukasta ja Mustanaamiosta tosin saisin myös toisen kasvattajakatseloimmin, mutta saa nyt nähdä että milloin sitä uskaltaa seuraavan kerran edes näyttelyyn.

Eiköhän tämä marsuharrastus tästä taas iloksi muutu. Ainakin toivon kovasti niin! Voisinpa muuten vielä mainostella, että mun marsukansalta löytyy nykyään myös Facebook-ryhmä, ettei oma profiili täyty pelkällä marsuilulla. :)

Keskenmeno

Nyt on saatu taas muistutus siitä, että kasvattaminen ei ole aina niin kivaa. Melkeinhän tätä piti osata jo odottaa, kun poikueiden kanssa on kaikki sujunut niin hyvin.

Astrid (Groth’s Bravo) sai keskenmenon tiineyden ollessa kahdeksannella viikolla. Kolme epämääräistä verimöhkälettä löytyi häkistä, kaksi niistä yllättävän isoja. Ties kuinka isoja olisivat olleet sitten kymmenennellä viikolla. Astrid itsessään voi onneksi hyvin, kerjäsi onnellisena porkkanaa ja mussutti heinää häkkikavereidensa kanssa. Harmittaa erityisen paljon senkin takia, että poikueen isä oli mun lellikkini Mustanaamio, jonka jälkikasvua olen kovasti odotellut.

No, vielä on onneksi Tove (Groth’s Orangina), joka on myös kahdeksannella viikolla tiineenä Mustikselle! Jospa sen kohdalla kaikki menisi hyvin.

Tuplanapainen Surku


Odottava äiti urheilee ja pitää linjat kunnossa

Lopullinen sienitulos oli negatiivinen! On niin helpottunut olo. Edelleen kyllä vähän vainoharhainen, mutta helpottunut. Kun yhdestä vaivasta kuitenkin päästiin eroon, alkaa toinen jo kurkkia nurkan takaa. Toissapäivänä sylittelin Surkua kun sormet osui johonkin epätasaiseen. Ensin ajattelin osuneeni nisiin, mutta kun ne tuntuivat heti siinä vieressä, piti vilkaista marsun mahan alle. Surkulle on ilmestynyt vasemmalle puolelle hyvin pieni, mutta selvästi ihossa oleva patti. Nyt pitää seurailla vähän mihin suuntaan se kehittyy ja kasvaa, mikäli kasvaa ollenkaan. Turkkilisella marsulla näin pientä pattia tuskin olisi helposti edes huomannut… Parhaassa tapauksessa se ei ole mitään sen vakavampaa eikä häiritse Surkun elämää tulevaisuudessakaan lainkaan, mutta pitää varautua myös siihen että se lähtee kasvamaan ihan kunnolla häiriöksi asti. Nyt se näyttää lähinnä syylältä tai ylimääräiseltä navalta.

Viimein terveenä, pyöristyvä vatsa ja ihanaa arkea

”Täältä omistaja ei minua varmasti löydä…”

Nyt uskaltaa ehkä alkaa jo sanoa että sieni on voitettu! Ensimmäinen negatiivinen tulos saatiin jo syyskuun lopussa vähän aikaa lääkityksen lopettamisen jälkeen, mutta vainoharhaisena ihmisenä laitoin vielä toisen näytteen menemään Ruotsiin, että saadaan varma tulos. Viime viikolla tuli viesti alustavasti negatiivisesta sieninäytteestä, lopullinen tulos tulee toivottavasti ensi viikon aikana. Oireilua marsuilla ei ole enää päällisin puolin ollut! Vähän kyllä pelottaa tuuletella tätä tällä tavalla, kun tuntuu että aina kun iloitsee jostain niin heti seuraavan nurkan takana kaikki menee päin mäntyä…

Pian täällä nähdään toivottavasti myös poikasuutisia. Ainan masussa myllerretään ja kolmen viikon päästä pitäisi syntyä useampi joulukinkkunen vatsan koosta päätellen. Varovalla tunnustelulla voisin arvata kolmea tai neljää poikasta, mutta edellisen poikueen kohdalla yksi iso poikanen tuntui kahdelta, joten mitään sataprosenttista en uskalla mennä lupaamaan! Siitä sentään voin olla viimein varma että skinnyneiti on tiineenä!  70 päivää astumisesta tulee täyteen 10.12. Tämän koko sieniepisodin takia pelkäsin jo hetken että Aina ehtii kerätä liikaa ikää ja painoa ensipoikueelle, mutta onneksi lääkitys tehosi kerrasta.

Kaikki marsut ovat onneksi voineet hyvin, vaikka nykyään aina kun tulee kotiin, on ensimmäisenä pakko tarkistaa että kaikki ovat hengissä ja tallella. Nuo tuntuvat kyllä välillä pilailevan omistajan kustannuksella ihan tahallaan ja piiloutuvat ties mihin heinäkasoihin, jotta omistaja ehtii käydä paniikin partaalla kun yhtä tuttua possusta ei heti häkkiin vilkaistessa näy…

Alakerran ”pappapariskunta” (joilla molemmilla on tosin ikää vasta plus miinus kolme vuotta) jaksaa aina muistuttaa olemassaolostaan ja kalterikonsertti on kova, kun ylempien kerrosten marsut tulevat siihen Fredrikin ja Pönsin näyttämän esimerkin tavoin mukaan.  Jopa aina niin kiltti pieni Kettunen osoitti eilen merkkejä siitä, että kyllä sekin saa taikisovista ääntä lähtemään! Alakerran papparaiset jaksaa kyllä aina ilostuttaa tullessaan niin älyttömän hyvin toimeen. Niillä ei ole ollut mitään ongelmia, joskus pöristään ja näykitään ilmaa, mutta kaveriin ei käydä kiinni. Edes Pönsin naisvierailut ei ole sekoittanut kaksikon rauhallista kämppiselämää.

Nyt täällä on taas rauhallista kun kaikki marsut ovat ansaitulla päivälevolla. Omistaja ottaa myös rennosti ja aikoo viettää vapaapäivän mursukkeiden kanssa niin rapsutellen, kynsiä leikaten että seurustellen.

Lyhyesti kuulumisia

Tällä viikolla pamahti postilaatikkoon negatiivinen tulos sieniviljelystä. Aina on kuitenkin hieman hilseillyt, joten pitää varmaan laittaa vielä varalta yksi näyte menemään. Kyseinen marsu osallistui kyllä tähän viimeisimpään laumanäytteeseen, mutta liian varovainen ei varmaan voi olla… En halua ottaa riskiä että meiltä lähtee mitään eteenpäin, joten omien marsujeni kanssa en näyttelyihin osallistu enää tälle vuodelle, vaikka tuo sieni nyt olisikin saatu pois. Jos jotain positiivista vielä tästä sieniasiasta kuitenkin, niin kaikki marsut ovat kestäneet lääkityksen hyvin.

Surkun paiseilla meni noin viikko parantua. Marsu oli koko ajan onneksi oma itsensä, mutta tuntuu että sillä lähti lihakset siinä märän mukana. Jospa se nyt kuitenkin saisi kerättyä niitä kohta takaisin, näyttää niin kurjalta kun muutenkin suhteellisen pienikokoinen uros on aika lihakseton. Ruoka kyllä maistuu ja liikunta myös, joten eiköhän sinne ala kohta jotain kasvamaan!

Täällä oli eilen kovat sirkuttelutuokiot kun Aina on taas kiimassa. Ehdinpä ottaa sirkuttelua videollekin, sängyltä en uskaltanut nousta niin että itse sirkuttaja olisi näkynyt, mutta kai se ääni on pääasia. :)

Elossa ollaan

Kettunen ja Surku, poika ja isä

…vaikka paljon on tapahtunut. Hetken jo mietti että kohta hajoaa pää kun tapahtuu kaikkea suurempaa ja pienempää ikävää yhtä aikaa, mutta nyt meno alkaa olla jo taas ihan normaali. :)

Tässä päälle kuukausi sitten skinnyherra Pönsi keksi, että kun se oikein tunkee itsensä pohjalaatikon ja häkin väliin, pääsee mukavasti pudottautumaan alempaan kerrokseen. Tästä seurasi se, että Pönsi löytyi kaksi kertaa alapuolella asuvien Mallan ja Ainan luota. Ainaa se ei ole paksuksi saanut, mutta nyt jännitettään tuleeko Mallalta lokakuun puolella poikasia. Molemmilta löytyy letaaligeenit (emo roan, isä dalmatian) joten toivotaan parasta että sellaisia ei syntyisi… Ja että emo myös selviytyisi hommasta kunnialla.

Vaan eivät vastoinkäymiset tähän loppuneet. Muutin järjestystä siinä toivossa että kiimassa olevat naaraat eivät enää houkuttelisi Pönsiä ja sijoitin ne uroksien yläpuolelle. Tässä 1,5 viikkoa sitten tulin kuitenkin kämpille oltuani yön muualla ja ensimmäisenä huomasin yhden kerroksen seinät olevan veressä. Kyseisessä kerroksessa oli kolme marsua kahden sijaan: Kettunen, Surku ja ylimääräisenä Pönsi. Äkkiä Pönsi pois Fredrikin seuraan ja katsomaan mistä se veri tulee. Kettunen oli koskematon, mutta Surkulla oli rupea ympäri kehoa. Ei avoimia haavoja, vain rupea. Veri näytti pahalta mutta haavat ei niinkään ja sain huokaista helpotuksesta.
Muutama päivä siitä Surku kasvatti kuitenkin etuosaansa valtavan paiseen ja kolme pienempää muihin puremiin. Ne puhkesivat helposti ja märkää ja muuta kivaa tavaraa tuli paljon. Hoidin niitä suihkuttelemalla ja puhdistamalla Betadinella. Ensin tuntui että paiseet eivät olleet pienentyäkseen ja olin jo lähtemässä marsun kanssa lääkäriin kun ne alkoivat viimein kadota yksi kerrallaan. Nyt niitä on hoidettu yhteensä viikko, viimeiset päivät tehohoidolla ja viimein suurinkin paise alkaa olla lopussa. Surku on ollut reipas koko toimituksen ajan annettuaan hoitaa itseään ja syöden ja käyttätyen ihan normaalisti. Kuvamateriaalia on ja sitä voi vilkaista täältä – täytyy varoittaa että sisältää verta ja inhottavia lähikuvia märkää vuotavasta paiseesta usealta päivältä, eli katsokaa omalla vastuulla!

Nyt on myös laitettu lääkityksen jälkeinen sieninäyte menemään, täytyy toivoa että se tulee takaisin negatiivisena. Marsut eivät ole ainakaan vielä alkaneet oireilla uudestaan.

Kettunen on kasvanut hurjaa vauhtia nuoreksi marsuherraksi. Myös se on tehnyt muutaman kerran pudottautumistempun muihin kerroksiin… Onneksi tällä viikolla asennetaan häkin taakse lautaa estämään samankaltaiset temput niin Kettuselta, Pönsiltä kuin muiltakin. Jatkuvat vierailut toisissa laumoissa ovat laittaneet ylipäätään marsujen päät vähän sekaisin ja marsulla jos toisellakin on ollut tavallista enemmän kinaa häkkitovereidensa kanssa.

Muuten marsujen kanssa on mennyt ihan mukavasti, kaikki ovat reippaita ja pirteitä otuksia. Omistaja jaksaa myös nauttia lemmikeistään, vaikka välillä väsyttääkin!

Painoja 1/2

Nyt kävi niin että onnistuin hukkaamaan lappusen, jossa oli kämpilläni olevien marsujen painot ylös kirjoitettuna! Nyt olen taas vanhempieni luona käymässä, niin tässä Mallan ja Kettusen painot, loput tulevat myöhemmin:

Malla (7 kk 3 vko) 745 g (– 81 g)
Kettunen (1 vko 6 vrk) 235 g (+ 118 g)

Kettusen paino on siis kaksinkertaistunut sen syntymäpainosta, hui! Se on kyllä iso ja paksu marsunalku. :)

Ei kai meille tämän kummempaa taas kuulu. Labratuloksia (tai lääkitystä) odotellessa. Oireet ovat Canofiten avustukselle menneet hyvin piiloon siihen nähden että ihan kamalan säännöllisesti en ole sitä pystynyt laittamaan yllättävien reissujen vuoksi. Surkulla on kaksi pyörylää kyljessä ja jalassa, Morsolla edelleen takapuolessa ja kaulassa, muut vain hilseilevät.

Ikäviä tuliaisia

Voi kun aina voisikin kirjoittaa vain hyviä uutisia, mutta kai niitä vastoinkäymisiä joskus on tultava. Meille tuli nyt se paljon puhuttu sieni.
Marsuliikennettä meillä on ollut jonkin verran nyt kevään aikana kun uusia naamoja on tupsahdellut laumaan. Yhdellä sitten oli pientä ihomuutosta, jota en olisi ikinä sieneksi osannut arvata: varsinkin kun jälki vain katosi eikä ikinä tullut takaisin.
Noin viikko sitten huomasin että Morson takaosaan on tullut iso kuiva läikkä ja kun tarkemmin tutkin muitakin marsuja, löytyi kuivuutta sieltä täältä. Parissa päivässä Morsolle alkoi tulla samanlaisia outoja jälkiä kuin marsulle, josta tämä kaikki lähti ilmeisesti liikenteeseen. Eläinlääkärissä käytiin 3.6. kolmen pahiten oireilevan marsun voimin, laitettiin laumanäyte menemään ja saatiin Canofitea oireiden kutinan lievittämiseksi. Kaksi viikkoa pitäisi tulosten saamisessa mennä.

Nyt sitten keskitytään siihen että saadaan sieni meidän marsulasta häädettyä. Tässä vielä pari kuvaa Morson oireista, niitä kun on eniten ja ne ovat selkeimmät. Joku on näitä saattanut nähdä jo Marsuyhdistyksen foorumilla.


kuvat © Lea Rahtu

Mallassa ei ole oireita onneksi vielä ollut ja sen otin eristykseen muutama päivä ennen Kettusen syntymää. Toivotaan että olisi sen verran hyvä tuuri, ettei pikkuinen joutuisi kärsimään sienestä heti ensimmäisinä elinviikkoinaan. Tietenkin se ja emo tullaan joka tapauksessa hoitamaan, oli oireita tai ei, kunhan vain saadaan labratulokset ja lääkäriltä hoito-ohjeet :)