Näkemiin, Surku

asukkaat_surku

Charlie Chaplin** eli Surku
11.9.2009 – 14.6.2014

Olin siskon luona käymässä toisella puolella Suomea kun hoksasin puhelimessani viestin, että Surku on löytynyt kuolleena. Muutama tunti aiemmin se oli ollut vielä reipas itsensä ja tullut hakemaan häkin ovelta porkkanaa.

Surkussa alkoi näkyä jo ikä eikä sen ruuansulatuskaan ollut enää entisensä. Vaikka se oli reipas loppuun saakka, se nirsoili välillä ruuan kanssa ja vatsa meni helposti sekaisin. Surku oli tosin melkoisen herkkävatsainen koko ikänsä, mutta se ei tuottanut koskaan suuria ongelmia.

62847_1636372837852_1492654338_31684230_5377175_n

En tiedä koituiko lempinimi kohtaloksi, mutta Surkulla on ollut aina vähän huonoa tuuria. Kerran se hyppäsi siskoni käsistä lattialle sillä seurauksella, että hampaat katkesivat. Ne kasvoivat kyllä takaisin. Myöhemmin Pönsi-marsu onnistui pujahtamaan kaappihäkkiviritelmässä alempaan kerrokseen ja antoi Surkulle sen verran kovaa kuonoon, että sille nousi kolme isoa märkäpaisetta. Niiden tyhjentely ei ollut mukavaa hommaa, mutta Surku otti toimenpiteen niin rauhallisesti kuin pieni eläin tuollaisessa tilanteessa saattaa.

Surku ehti saada myös jälkikasvua kahteen otteeseen Malla-marsun kanssa. Ensimmäisessä poikueessani syntyi golden/white kantajauros Kettunen (Foxtrot), joka menehtyi jo ennen isäänsä. Toisella kerralla tuloksena oli myös kantajauros, cream kaunokainen Urho (Sugarfrosted Charming), joka asustelee luonani edelleen.

Surku ei ollut koskaan erityisen massiivinen marsu, mutta se keräsi näyttelyissä kaksi sertiä. Harmittaa, että kolmatta emme koskaan päässeet metsästämään, mutta hieno saavutus omasta mielestä kaksikin!

Lemmikkinä Surkunen oli mitä mahtavin. Sen lisäksi että se innosti minut skinnykasvatuksen pariin, oli se myös maailman paras kaveri telkkari katsellessa. Surku ei paljoa stressannut vaan sohvalla köllötellessä kaivautui syliin peiton alle ja heittäytyi pitkäksi nukkumaan vatsan päällä. Siinä missä muut skinnyni ovat olleet melko temperamenttisia ja varsinkin nuorella iällä purreet (tai yrittäneet) useamman kerran, Surku oli aina melko helppo käsitellä. Siltä löytyi kyllä myös tarvittaessa sitä skinnyn kiukkua.

2014-05-21 13.05.15

Kuukausi sitten istuskeltiin Surkun kanssa marsulan portailla auringossa.

Hei hei, Pönsi

Pönsi eli Snoop’s Bobby Boblins
31.3.2009 – 27.9.2013

Tämä teksti on odottanut kirjoittamistaan jo jonkin aikaa. Pönsillä oli paino laskussa ja lopulta syyksi paljastui hammasongelmat. Kun leukaan vielä kasvoi paise, oli parempi päästää marsu parempaan paikkaan.

Hain Pönsin aikoinaan Tampereelta, kun se annettiin pois häkkikaverin kuoltua. Hassu pilkkumarsu ihastutti heti kun näin siitä kuvan, mutta saatuani uroksen käsiini, mietin että mikä otus tämä nyt on. Pönsi tuntui persoonattomalta ulkomuodostaan huolimatta ja jostain syystä en pitänyt siitä aluksi yhtään. Mietin että tässä on varmaan maailmankaikkeuden typerin marsu, vaan eipäs ollutkaan. Se olikin oikein ihana ja seurallinen marsu, kunhan vain pääsi sopivaan häkkiseuraan.

20110328_53

Pönsi ja Fredrik kerjäämässä

Pönsi oli aika itsetietoinen tapaus heti kättelystä. Se oppi jopa karkaamaan kerroshäkissä alempaan kerrokseen ja pieksi Surkun. Kiitos tämän tempun, tyhjentelin Surkusta kolmea pahalta haisevaa mätäpaisetta pitkään. Lopulta Pönsi löysi itselleen elämänkumppanin Fredrik-marsusta, jonka kanssa se tuli toimeen ensihetkestä lähtien.

Pönsi sai yhden poikueen Aina-skinnyn kanssa, tuloksena viisipäinen itsenäisyyspäiväpoikue, johon syntyi nyt jo edesmennyt ihana himis-naku Nakki sekä kovasti Pönsiä muistuttava Mustanaamio, joka vaikuttaa marsulassa edelleen samanlaisena itsepäisenä aikamiespoikana kuin isänsä.

pääsiäisloma-058-pieni 

Vasemmalla Mustanaamio pienenä, oikealla Pönsi.

Hyvästejä ja kotiinpaluita

Menetyksiä toisensa perään. Mathletes-poikanen menehtyi viikonloppuna kissan murtauduttua marsuhäkkiin vanhempieni luona. Aluksi näytti että selvittiin pelkällä säikähdyksellä, kun poikanen söi, joi ja oli reipas, mutta meni sunnuntaina niin huonoon kuntoon että se oli parempi lopettaa. Mathletes oli ehkä persoonallisin koko syksyn poikasista. Rohkea, kovaääninen ja kova karkaamaan. Se oppi miten pääsee helposti häkistä pois (ja halutessaan takaisin) ja yleensä juoksi aina lattialla vastaan kun tulin kämpille.  Yleensä yksin, kerran siskonsa Rukan kanssa.

Nyt on sellainen olo, että tuskin uskaltaa mennä kotiin ilman että pelkää siellä olevan taas jotain vialla. Onneksi siellä kuitenkin odottaa aina erityisesti maailman suloisin Routa-vauva, joka noin kahden viikon iässä on jo melkein luovutusikäisen kokoinen! Se siitä saa kun on ainoa maitojonossa.

Eilen jaksoin ottaa jopa muutaman kuvan pitkästä aikaa.

Never Kill A Boy On The First DatePieni suuri Routa

Ham 'Em High & Hogs And KissesNämä ihanat pikkupojat lähtee perjantaina uuteen kotiin. Tulee kyllä ikävä kauhukaksikkoa!

That's Why Her Hair Is So BigRukka on tämän syksyn ainoa elävänä selvinnyt skinnypoikanen. Mulla tulee aina niin mieleen pikkuisen Mockasin-isä kun Rukkaa katselee.

Tove

Sitten vielä Tove loppuun. Se on kyllä niin mun lellikki. Ei tuota naamaa katsellessa voi edes harkita myyntiä. Valas se on myös, kaksi viikkoa kohta synnytyksestä ja painoa on kuitenkin sen 1100 grammaa. Tuntuu niiiiin valtavalta kun on tottunut pieniin skinnynaaraisiin.

Raasukin palasi eilen takaisin, kun kävin viemässä Nakin takaisin sijoituskotiin. Se on kasvanut niin paljon, etten olisi edes tunnistanut omaksi marsuksi! Sillä on myös maailman isoimmat silmät, vielä isommat kuin Aina-emolla. Täytyy kyllä kuvailla sitä heti kun on aikaa ja valoa.

Hei hei, pieni Harmi

Ham’o’ween eli Hämis eli Harmi löytyi äskettäin häkistä kuolleena vain kolmen viikon ikäisenä. Pikkuisen oli tarkoitus jäädä mulle. Oli pelottavan litteä ja sinertävä kuoltuaan. Täytynee varmaan jättää tästä poikueesta Kisses sitten kotiin, vaikka uros onkin, ellen päätä uusia tätä samaa yhdistelmää myöhemmin.

Ihmettelinkin jo, että miten hyvin on tullut otettua nämä kuolleena syntyneet poikaset, mutta Harmin kuolema tuntuu ihan uskomattoman pahalta. Hei hei, maailman suloisin pikkumarsu.

† Morso (13.01.2011 – 21.10.2011)


Tuossa pari tuntia sitten menin kämpille ja löysin Morson makaamasta kyljellään. Henkeä se haukkoi, mutta raajat eivät liikkuneet kouristelua lukuunottamatta. Päästiin onneksi nopeasti eläinlääkärille päästämään raasu pois. Nyt se lepää marjapuskan juuressa Björnin vieressä. Ihan vain tunnissa mun marsumäärä muuttu seitsemästä kuuteen, eikä tunnu vieläkään todelliselta.

Hei hei, Morso, ehkä yksi herttasimpia marsuja joita tiedän. Hirveä meteli päällä koko ajan ja itsellä meinasi mennä jatkuvasti hermot, mutta nyt tuntuu vaan ikävältä mennä hiljaseen kämppään…

>Yksi on joukosta poissa

>

Björn
♥ 26.6.2008 † 13.8.2010

Hei hei, maailman paras lemmikkimarsu.

Omasta päätöksestäni Björn pääsi porkkanamaille, jossa kiero selkäranka, epämuodostuneet varpaat tai vaikea hengitys ei vaivaa. Hetken aikaa näytti jo hyvältä, kun marsuherran paino nousi ja rikkoi 800 gramman rajan ensimmäistä kertaa, mutta tuli sitten taas rytisemällä alas. Viimeisinä aikoina Björreä ei voinut edes nostaa syliin ilman, että se alkoi haukkoa henkeään tai menetti pahimmillaan tajuntansa. Vielä tänään se kuitenkin jaksoi tulla häkin ovelle ruuan ja rapsutuksen toivossa katsomaan, että mitäs täällä tapahtuu.
Vaikka koko päivä on nyt mennyt itkien ja pahan olon vallassa, eikä ruoka ole mennyt alas, tuntui jotenkin helpottavalta kääriä Björn ruusukankaaseen ja haudata se marjapensaiden juurelle. Tuntui paljon paremmalta, kun näki sen rauhallisena ja sai silitellä sitä ihan hetken vain. Siellä se nyt lepää ja saa haudalleen jonkin muistomerkin, kunhan itse tästä rauhoitun. Muistoksi jäi Björnin häkissä istuskellut hamsteripehmo, johon se aina nojaili. Se tuoksuu ihan marsulta ja purulta.
Björn oli ehdottomasti mun ja koko perheen ykkösmarsu, monen muunkin lemppari viisikosta.