Näkemiin, Surku

asukkaat_surku

Charlie Chaplin** eli Surku
11.9.2009 – 14.6.2014

Olin siskon luona käymässä toisella puolella Suomea kun hoksasin puhelimessani viestin, että Surku on löytynyt kuolleena. Muutama tunti aiemmin se oli ollut vielä reipas itsensä ja tullut hakemaan häkin ovelta porkkanaa.

Surkussa alkoi näkyä jo ikä eikä sen ruuansulatuskaan ollut enää entisensä. Vaikka se oli reipas loppuun saakka, se nirsoili välillä ruuan kanssa ja vatsa meni helposti sekaisin. Surku oli tosin melkoisen herkkävatsainen koko ikänsä, mutta se ei tuottanut koskaan suuria ongelmia.

62847_1636372837852_1492654338_31684230_5377175_n

En tiedä koituiko lempinimi kohtaloksi, mutta Surkulla on ollut aina vähän huonoa tuuria. Kerran se hyppäsi siskoni käsistä lattialle sillä seurauksella, että hampaat katkesivat. Ne kasvoivat kyllä takaisin. Myöhemmin Pönsi-marsu onnistui pujahtamaan kaappihäkkiviritelmässä alempaan kerrokseen ja antoi Surkulle sen verran kovaa kuonoon, että sille nousi kolme isoa märkäpaisetta. Niiden tyhjentely ei ollut mukavaa hommaa, mutta Surku otti toimenpiteen niin rauhallisesti kuin pieni eläin tuollaisessa tilanteessa saattaa.

Surku ehti saada myös jälkikasvua kahteen otteeseen Malla-marsun kanssa. Ensimmäisessä poikueessani syntyi golden/white kantajauros Kettunen (Foxtrot), joka menehtyi jo ennen isäänsä. Toisella kerralla tuloksena oli myös kantajauros, cream kaunokainen Urho (Sugarfrosted Charming), joka asustelee luonani edelleen.

Surku ei ollut koskaan erityisen massiivinen marsu, mutta se keräsi näyttelyissä kaksi sertiä. Harmittaa, että kolmatta emme koskaan päässeet metsästämään, mutta hieno saavutus omasta mielestä kaksikin!

Lemmikkinä Surkunen oli mitä mahtavin. Sen lisäksi että se innosti minut skinnykasvatuksen pariin, oli se myös maailman paras kaveri telkkari katsellessa. Surku ei paljoa stressannut vaan sohvalla köllötellessä kaivautui syliin peiton alle ja heittäytyi pitkäksi nukkumaan vatsan päällä. Siinä missä muut skinnyni ovat olleet melko temperamenttisia ja varsinkin nuorella iällä purreet (tai yrittäneet) useamman kerran, Surku oli aina melko helppo käsitellä. Siltä löytyi kyllä myös tarvittaessa sitä skinnyn kiukkua.

2014-05-21 13.05.15

Kuukausi sitten istuskeltiin Surkun kanssa marsulan portailla auringossa.

Viisi kuukautta myöhemmin

Ohhoh, onpa siitä aikaa kun olen viimeksi kirjoitellut. Tämä vuosi on kulunut turhankin nopeaa ja nyt ollaan jo yli puolen välin. Marsurintamalla ei ole tapahtunut muuta sen kummempaa kuin että Surku löytyi häkistään kuolleena 14.6. Kirjoitan Surkulle myöhemmin oman tekstinsä, kun tämän oli tarkoitus olla lähinnä tällainen elonmerkki että blogi ei ole ihan unohtunut.

Tässäpä olisi muutama kuva tältä päivää. Marsulan valaistus ei ole kummoinen, joten värimäärittelyjen sijaan heitin kuvat suosiolla mustavalkoisiksi.

4.8.2012 EPJY:n 20-vuotis Juhlanäyttely, Jurva

Kahden päivän näyttelyreissu taas takanapäin. Mukaan nappasin Surkun, Mustanaamion, Nakin ja Raasun, joista kolme ensimmäistä pääsivät ulkomuotoilemaan, Raasu edusti vain kasvattajakatselmoinnissa. Suuren suuria odotuksia ei ollut, koska paikalla oli enemmänkin skinnyjä, mutta jälleen päivä meni odotuksia paremmin: Mustanaamio oli toisella tuomarilla ROP1 ja ansaitsi vielä kuman kaupan päälle! Myös kasvattajakatselmointi Nakilla ja Raasulla meni läpi, vaikka odotin että sieltä saattaisi tulla peräti hylsyäkin. Lisää tiheyttä karvoitukseen toivottiin (Nakin karvoitus on aika olematon, Raasun karvoitus vielä kehittymässä) ja tyyppiin sekä kokoon parannusta. Korvista kyllä tykättiin, mutta sekin voi kärsiä sitten kun alkaa päät pyöristyä.

Itselläni päivä meni rattoisasti kun toimin heti aamusta hetken eläintentarkastuksessa ja lopulta päädyin pet-tuomarin sihteeriksi. Siinä vaiheessa kun pet-marsut alkoi olla arvosteltu, olikin skinnyjen vuoro ja pian sen jälkeen palkintojen jako ja kotiinlähtö. Kyllähän nuo näyttelypäivät menee mukavammin kun on tekemistä, eikä tarvitse vain odotella milloin on omien marsujen vuoro!

Kuvamateriaalia ei ole kuin näyttelyä edeltävältä illalta yöpymispaikalta, joten tässäpä vain mukana olleet marsukkeet joskus noin puoli yhden aikoihin pe-la-yönä:

26.5.2012 PiNan tuplanäyttely, Lempäälä

Hauska näyttelyreissu takanapäin! Kolmen ihmisen ja seitsemäntoista marsun voimin kohti Lempäälää jo perjantai-iltana, mutta viivyttiin yksi yö Jämsässä hyvin aavemaisessa gasthausissa. Lauantaiaamuna kruisailtiin näyttelypaikalle ja yhtäkkiä huomasin istuvani Jim McCormickin sihteerinä ulkomuotoluokassa. Ensin vähän pelotti että miten tämä sujuu ja olin kyllä koko päivän ihan hukassa, mutta mukavaa se oli joka tapauksessa! Jim oli hauska tuomari ja kehui paljon Suomen näyttelysysteemiä.

Omia marsuja oli mukana vain kaksi, molemmat tuplaulkomuotoilemassa. Skinnyjen standardi oli tuomareilta vähän hakusessa (kuulemma näkivät nakuja vain ja ainoastaan ollessaan Suomessa), joten molemmat tuntuivat arvostelevan sen mukaan mikä omaan silmään näytti hyvältä. Tosin eipä mulla ole valittamista, sillä mun murmeleilla meni aivan huippuhyvin. Helen tuntui tykästyvän Mustanaamioon ja sijoittikin sen ROP1 antaen samalla sertin. Surku puolestaan oli Jimin suosikki skinnyistä ja oli Mustiksen tavoin ROP1 sertin kera. Näyttelyn lopuksi molemmat pääsivät eri tuomarien BIS-pöydille! Jimin tosin ei ollut tarkoitus aluksi kutsua skinnyä pöydälle lainkaan, mutta vertailtuaan Helenin kanssa pöydälle kutsuttavia marsuja oli päättänyt kuitenkin napata skinnyn mukaan. Tässä vaiheessa oli jo omistajalla ihan häkeltynyt olo, että omat nakut pääsi kaikkien niiden muiden hienojen marsujen rinnalle!

Päivän paras hetki oli ehdottomasti palkintojenjaon yhteydessä. Pakkasin juuri tavaroita, kun yhtäkkiä ilmoitettiin Mustanaamion olevan Helenin BIS5! Aivan mieletön olo. Katsotaanpa kasvaako Mustiksesta rusettihai. Surku ainakin saisi vielä metsästää kolmannen sertinsä!

Tämän hetkiset asukkaat

Ajattelin esitellä lyhyesti tämän hetkiset laumakokoonpanot ja asukkaat, kun pieni marsupopulaatio tuntuu muuttuneen niin paljon vuoden aikana.

Ensin marsulan ”vanhukset” eli Pönsi (2 v 11 kk) ja Fredrik (3 v 8 kk). Tämä herrapariskunta on kyllä aivan mahtava, molemmat rohkeita kuikkuja ja ihania lemmikkejä. Ne tulee toimeen tilanteessa kuin tilanteessa, eikä väleihin ole vaikuttanut mihinkään vaikka Pönsi olisi käynyt naaraan luona välillä. Nämä herramarsut tulevat asumaan luonani viimeisiin päiviinsä asti.

Pikkupojat eli Kettunen (10 kk), Mustanaamio (3,5 kk) ja Urho (2,5 kk). Kettunen tosin on nyt naaraan luona ja tuskin palaa tähän laumaan, koska ne ei enää viimeisillä hetkillä tulleet oikein Mustanaamion kanssa toimeen (= löysin Mustanaamion tosi rumasti hakattuna PPKJYn näyttelyn jälkeen). Mustanaamio ja Urho kuitenkin ovat todella hyvät kaverukset ja saavat asustella yhdessä niin kauan kun tulevat toimeen. Kettusen kohtalo on vielä epäselvä, luultavasti se lähtee myyntiin Ainan synnytettyä.

Huonon onnen marsu Surku (2 v 6 kk) asuu yksin. Sillä oli pitkään seuranaan Mustanaamion veljet, joita se piti hyvässä kurissa. Moska-poikanen muutti Oulunsaloon vähän aikaa sitten, joten nyt odotellaan josko Ainan poikueesta löytyisi Surkulle taas seuraa. Poikasten kanssa se on ihan superhyvä kaveri, mutta yleensä turhan ikävää kärhämää alkaa tulla kun häkkikaveri kasvaa isommaksi. Surku on myös sellainen marsu, josta tuskin tulen koskaan luopumaan, onhan kyseessä mun ensimmäinen ja rakkain skinny!

Viimeisenä tytöt eli Aina (1 v 3 kk) ja tyttärensä Nakki (3,5 kk). Aina asustelee tosiaan nyt hetken aikaa Kettusen seurana ja Nakki odottelee äitinsä poikaystävän lähtöä omassa yksiössään. Aina on suoraan sanottuna aika natsi toisten naaraiden kanssa, mutta kyllä se Nakkia on jaksanut ihan nätisti katsella. Aikoinaan Aina hakkasi myös Morso-paran (ja sai uroksen pelkäämään itseään todella paljon), jtoen olen yllättynyt miten se ei ole vielä laittanut Kettusta palasiksi… Voi olla että Aina lähtee myös lemmikkikotiin tämän poikueen jälkeen, koska olen jo nyt äärimmäisen tyytyväinen sen poikaan Mustanaamioon.

Tuplanapainen Surku


Odottava äiti urheilee ja pitää linjat kunnossa

Lopullinen sienitulos oli negatiivinen! On niin helpottunut olo. Edelleen kyllä vähän vainoharhainen, mutta helpottunut. Kun yhdestä vaivasta kuitenkin päästiin eroon, alkaa toinen jo kurkkia nurkan takaa. Toissapäivänä sylittelin Surkua kun sormet osui johonkin epätasaiseen. Ensin ajattelin osuneeni nisiin, mutta kun ne tuntuivat heti siinä vieressä, piti vilkaista marsun mahan alle. Surkulle on ilmestynyt vasemmalle puolelle hyvin pieni, mutta selvästi ihossa oleva patti. Nyt pitää seurailla vähän mihin suuntaan se kehittyy ja kasvaa, mikäli kasvaa ollenkaan. Turkkilisella marsulla näin pientä pattia tuskin olisi helposti edes huomannut… Parhaassa tapauksessa se ei ole mitään sen vakavampaa eikä häiritse Surkun elämää tulevaisuudessakaan lainkaan, mutta pitää varautua myös siihen että se lähtee kasvamaan ihan kunnolla häiriöksi asti. Nyt se näyttää lähinnä syylältä tai ylimääräiseltä navalta.

Lyhyesti kuulumisia

Tällä viikolla pamahti postilaatikkoon negatiivinen tulos sieniviljelystä. Aina on kuitenkin hieman hilseillyt, joten pitää varmaan laittaa vielä varalta yksi näyte menemään. Kyseinen marsu osallistui kyllä tähän viimeisimpään laumanäytteeseen, mutta liian varovainen ei varmaan voi olla… En halua ottaa riskiä että meiltä lähtee mitään eteenpäin, joten omien marsujeni kanssa en näyttelyihin osallistu enää tälle vuodelle, vaikka tuo sieni nyt olisikin saatu pois. Jos jotain positiivista vielä tästä sieniasiasta kuitenkin, niin kaikki marsut ovat kestäneet lääkityksen hyvin.

Surkun paiseilla meni noin viikko parantua. Marsu oli koko ajan onneksi oma itsensä, mutta tuntuu että sillä lähti lihakset siinä märän mukana. Jospa se nyt kuitenkin saisi kerättyä niitä kohta takaisin, näyttää niin kurjalta kun muutenkin suhteellisen pienikokoinen uros on aika lihakseton. Ruoka kyllä maistuu ja liikunta myös, joten eiköhän sinne ala kohta jotain kasvamaan!

Täällä oli eilen kovat sirkuttelutuokiot kun Aina on taas kiimassa. Ehdinpä ottaa sirkuttelua videollekin, sängyltä en uskaltanut nousta niin että itse sirkuttaja olisi näkynyt, mutta kai se ääni on pääasia. :)

Paksu ruotsalaisherra ja pari melkein julkkista


Morsosta on kasvanut iso ja muhkea herramarsu, vaikka ikää on vasta viisi kuukautta. Tosin myös karvaa kasvaa nykyään herralla miltei joka puolella.. Huomatkaa komeat kainalokarvat takajalkojen tuntumassa, tuollaiset karvakertymät löytyy kummaltakin puolelta. ;) Hassuinta tässä herrassa on että tuuheasta naamakarvoituksesta huolimatta sen otsassa ei ole karvaa eli potentiaalinen V-kuvio on tuolla jossain!
Tänään tipahti muuten myös OSJHn jäsenlehti Leukapussi postiluukusta ja eiköhän siellä komeilleet Aina ja Surku skinnymarsuista kirjoittamani lyhyen jutun ohessa.

Painoja 2/2

Fredrik (2 v 1 kk) 1095 g (+ 3 g)
Pönsi (2 v 2 kk) 1136 g (+ 47 g)
Surku (1 v 9 kk) 1034 g (+ 106 g)
Aina (6 kk 3 vko) 808 g (+ 54 g)
Morso (5 kk) 941 g (+ 162 g)

Huh huh, milloinhan on viimeksi ollut tällainen supervihreä plussarivi kun painoista on kyse? Surku ja Morso ovat hieman keränneet massaa pelletin vaihdoksen jälkeen, tosin ihan positiiviseen suuntaan. Nyt saa tosin alkaa tarkkailla ettei ne paisu kuin pullataikinat ja muutu vyörymällä liikkuviksi nahkakuuliksi. Morso on aivan ihanassa massassa, lihaksikas ja sopivasti muhkea. Pitää ottaa kuvia noista marsuista, kun ne eivät ole niin raukan näköisiä Canofiten häivytettyä ulkoisia oireita.Ensi viikolla voi soitella sitten lääkärille labratuloksista.